Ainoastaan harvoin pistäytyi Kröger enää hänen konttoorissaan; ja kun hän viimeisen kerran oli siellä, oli hän ilmoittanut, että Jessen oli otettu Brandtille, — hän ei ollut voinut tehdä muuten — sanoi Kröger, näinä aikoina, kun kaikki näkyy muuttuvan kilpailuksi.
Sen rouva Knudsen kyllä näki, että Törres Vold oli mainio myymään, ja tavarain vaihto lisääntyikin suuresti syksypuoleen; mutta käsittäisikö hän noita kirjoja? ja kaikkia noita vekseleitä, joita rouva ei koskaan ymmärtänyt muuten kuin että hän aina epäili, olisiko tehtävä niin taikka näin? ja silloin ei hän tullut avutta toimeen.
Mutta keskustelu pankinjohtajan ja Törresin välillä, niinkuin tämä sen kertoi, rauhoitti häntä suuresti. Tuo suuri mieshän oli neuvotellut hänen kauppapalvelijansa kanssa niinkuin nuoremman liikemiehen kanssa, jonka mielipiteille hän pani arvoa.
Myöskin muut ihmiset alkoivat jonkunlaisella uteliaisuudella katsella nuorta Voldia. Ne, jotka tunsivat hänet, ja jotka tähän saakka olivat pitäneet häntä vaan tavallisen näppäränä talonpoikaispoikana, ne rupesivat nyt arvelemaan, eikö hänessä kuitenkin olisi jotain merkillistä, koska suuri pankinjohtajakin oli suvainnut hänet huomata.
Ja vähitellen alkoi tuo nuori mies syrjäisessä asemassaan tulla tunnetuksi; hänen nimeään mainittiin, ja niin kuin aavistuksena keräytyi tämän uuden nimen ympärille jotain siitä kunnioituksesta, joka kasvaa ihailuksi, ja päättyy nöyrimpään palvelukseen, kun tuollainen n.s. omatekoinen mies nousee tyhjästä ja yhtäkkiä näyttää nuo kaksi tyhjää kättä, joilla hän tietenkin oli aloittanut, täynnä käsittämättömällä tavalla hankittua kultaa.
Kaikki tämä taas puolestaan vaikutti vapauttavasti Törres Voldin tähän saakka vähäiseen toimintaan. Nyt ei hänen enää tarvinnut niin huolellisesti salata rahojaan kuin ennen ja sijoittaa niitä epävarmoihin yrityksiin; hän voi laajentaa lainausliikettään ja turvata asemansa joka taholta, kun hän aina esiintyi muiden asiamiehenä.
Sillä kadottaa rahoja, sitä hän ei voinut, s.o. hän tuli aivan sairaaksi siitä. Oli tapahtunut pari kertaa, että hän ei voinut saada takaisin omiaan; ja silloin tuli hän aivan epätoivoihinsa, ei käynyt syönti eikä saanut unta silmiinsä. Vasta sitten kun hän oli aivan varma siitä, ettei hän enää saisi penniäkään velkamieheltään, rauhoittui hän jotakuinkin; mutta hän pani tappiot tarkasti mieleensä ja laski niitä usein päässään yhteen pitääkseen varovaisuuttaan valveilla.
Kun nyt jotkut — ja niitä oli merkillisen monta — tarvitsivat pari sataa kruunua, niin voi Törres Vold epäluuloa herättämättä hankkia rahat kolmen kuukauden vekseliä vastaan, samalla kuin molemmin puolin oletettiin, että nämä rahat oli hän saanut hoitaakseen joltain kaukana asuvalta tuttavalta.
Silloin tällöin saattoivat kuitenkin jotkut toverit, joiden kesken tällaiset salaisuudet eivät olleet niin salaisia, totipöydän ääressä viitata rouva Knudsenin rahalaatikkoon.
Mutta Törres nauroi itse muiden mukana; hän tiesi, ettei täällä ollut ketään, joka todenteolla olisi uskaltanut heittää ensimmäisen kiven. Mutta muualla ei kuulunut minkäänlaista epäilystä; ja jos joku ymmärtämätön perheen emäntä kysyikin mieheltään: "Mutta mistä ihmeestä saa tuollainen puotipoika rahoja?" — niin vastattiin viranomaisella äänellä: