"Nuori T. Vold on tavattoman teräväpäinen, pankinjohtajakin suosii häntä."
— Sitäpaitse ei Törres ollut yhtenäkään päivänä laiminlyönyt kastelemasta kättään rahalaatikossa. Hän ymmärsi, että kaikista varminta on ottaa aina ja yhtä tasaisesti; ja kun hän eroitti pois oman osansa, otti hän aina lukuun sen päivän menekin ja mukautui sen mukaan.
Mutta tuon suuren voiton jälkeen ei hän ainoastaan ottanut omaa osaansa mutta pidätti myöskin sen määrän, minkä hän laski herra Jessenin entiseksi osaksi ja siten syntynyt summa lisääntyneen kaupan aikana, jonka hän luki omaksi ansiokseen, ei ollut niinkään pieni.
Hän työskenteli innokkaammin kuin koskaan ennen ja melkein huumautuneena omasta onnestaan kaikilla tahoilla. Kaikki, mitä hän oli uneksinut, hän saavutti; hänellä ei ollut enää juuri mitään aikomuksia, sillä kaikki kävi niin nopeasti; hänen rahansa kasvoivat joka päivä ja hän oli ihastuksissaan sievästä leikkikalustaan. Myöskin neiti Thorsen, joka loisti onnesta, veti väkeä puotiin; täytyi lisätä palvelusväkeä ja tilata uusia tavaroita.
Kilpailu Voldin ja Knudsenin välillä huvitti pian koko pitäjää; ja naiset väittelivät missä vaan tulivat yhteen, näistä kahdesta liikkeestä.
Tuosta kömpelöstä talonpoikaispojasta, joka oli tullut kaupunkiin kaksi vuotta sitten, ei nyt ollut muuta jälellä kuin leveä ja voimakas vartalo ja leveä maalaismurre. Elämä oli nyt auki hänen edessään, kaupunki oli jo kuin puoleksi valloitettu ja kaikki se menestys, joka hänellä oli ollut, huimasi hänen päätään; eikä hän uskonut enää oleviksi niitä aukkoja, jotka erottavat ihmiset toisistaan.
Törres Vold antoi tänä syksynä ehdottaa itsensä klubbinkin jäseneksi ja tulikin valituksi Gustaf Krögerin suureksi harmiksi.
Pelotti häntä kuitenkin hiukan, kun hän ilmaantui ensimmäisiin klubbin toimeen panemiin tanssiaisiin. Hän oli kyllä käynyt tanssikoulun ja kunnostanut itsensä loppiaisissa. Mutta naisia oli siellä vaan neiti Thorsen ja hänen laisiaan.
Mutta täällä esitettiin hänet yhtäkkiä vanhalle piispanrouva Hagerupille, jonka hän tähän saakka oli nähnyt ajavan omassa vaunussaan hienoihin turkiksiin käärittynä; ja toinen emännistä oli itse kuuro, tuomarin rouva, jonka irtohampaisiin piti olla tottunut jos mieli pysyä totisena. Siellä oli pormestari ja sotakomisarius univormussaan; luutnantit tarkastivat häntä kiireestä kantapäähän ja ylioppilaat painoivat vaaleat päänsä yhteen kuiskaillen pilkallisesti!
Törres alkoi taas uskoa aukkoja oleviksi; mutta hän liikkui taitavasti juuri rajalla, pysyttelihe alussa aivan syrjässä ja tanssi ainoastaan niiden kanssa, joita muut eivät tanssittaneet. Vanhat naiset antoivat hänestä sen arvolauseen, että oli hän aika somannäköinen talonpoikaispojaksi.