"Herra Vold — rouva Steiner" — eräs isännistä esitti heidät toisilleen.
"Minä olen päättämällä päättänyt, että minun täytyy saada tutustua teihin", sanoi rouva ja tarjosi Törresille kätensä.
Törres ei voinut muuta kuin hymyillä ja kumartaa.
"Tule tänne — Julia! — salli minun esitellä, minä olen tunkeutunut herra Voldin tuttavuuteen."
Julia Kröger lähestyi — kauniimpana kuin miksi hän luuli hänen voivan tulla — punottavana ja ystävällinen hymyily noilla vähän kuivahkoilla kasvoilla. Jolla Blomkin yhtyi seuraan; ja Törres oli yhtäkkiä kaupungin hienoimpien naisten keskessä: Tulla Arentzin, Dalia Within, Assen ja Brassen ja Trutta Maribon sekä Dada ja Didi Brunin; rouva Steiner esitteli hänet heille kaikille; nimittäen häntä:
"Minun löytöni — herra Vold!"
Soitettiin franseesiin ja herrat juoksivat noutamaan naisiaan.
"Onko teillä naista, herra Vold? — Eikö? — Mainiota! Kas tässä, Julia! Korvaukseksi onnettomasta luutnantistasi" ja tuossa tuokiossa sai rouva Steiner heidät käsikäteen, samalla kuin hän itse asettui vastapäätä oman kavaljeerinsa luutnantti Filtvadtin kanssa. Tämän eroittamaton ystävä ja sotatoveri luutnantti Toftema oli juuri määrätty saattamaan sotakomisariusta kotiansa, joka aina oli nuorimman luutnantin tehtävä.
Kun he seisoivat paikoillaan, sanoi Törres hyvin hämillään: "Suokaa anteeksi — neiti Kröger! — minulla ei olisi koskaan ollut rohkeutta tulla teitä pyytämään".
"Olenko minä sitten niin peloittava teidän mielestänne?" vastasi Julia.