"Sepä on hyvin kummallista", sanoi yliopettaja totisesti; "mutta seis! jospa te itse olisitte!"
Jessen sähähti aivan kuumaksi.
"Tietysti tietämättänne — niin! usein käy sillä tavalla —" sanoi vanha herra ja nousi; "täällä sitä kulkee muiden joukossa aivan tavallisena ihmisenä lahjoistaan tietämättä, kunnes eräänä kauniina päivänä —!" hän kosketti salaperäisesti herra Jesseniä otsaan ja lähti jatkamaan tarkastustaan.
Aivan huumautuneena istui herra Jessen sohvassa ja unhotti tanssin melun miettiessään tuota uutta ja odottamatonta seikkaa, että hän mahdollisesti olisi lahjakas. Ja kuta kauemmin hän sitä ajatteli, sitä todenmukaisemmalta se alkoi tuntua.
Eivätkö ne olleet hänen lahjansa, jotka pyrkivät esille, kun hän aina tunsi haluavansa johonkin korkeampaan; eivätkö ne juuri olleet niitä lahjoja, joita ei näkynyt?
Kaiken tuon oli tuo viisas vanha herra huomannut; kun hän nyt vaan itse voisi päästä selville siitä, mitä ne hänen lahjansa olisivat.
Seuraava, jonka yliopettaja kohtasi, oli Törres Vold; vanha herra tervehti häntä ystävällisesti; hän tunsi hänet noin puolittain ja kysyi, oliko hänellä hauska?
"Tuhannet kiitokset — hyvin hauska!" vastasi Törres ihastuneena, ja tarttui toisen käteen, joka ei suinkaan ollut tarkoitus. Yliopettaja meni edelleen ja myönsi, että Kröger oli oikeassa: se ei ole mikään miellyttävä poika tuo.
Kun Törres tällä tavalla käyskenteli ja odotti tanssiaan Julian kanssa, jonka hän tunsi tulevan käännekohdaksi elämässään, vahvisti hän itseään parilla lasilla Krögerin kotona tehtyä kuuluisata joulupunssia. Väkevä juoma ei noussut hänen päähänsä muutoin kuin että se teki hänet iloisemmaksi ja karkoitti vähän sitä varovaisuutta, joka hänellä muuten oli verissä.
Eräs hänen ystävistään esitteli hänet uudelle papille.