"Ei kaikille" — vastasi Törres.
Julia nousi ylös, ja he tanssivat. Törres vei häntä keveästi ja varmasti, ja häntä melkein nauratti: hän oli jo luullut että Lulli olisi kietonut hänet kokonaan pauloihinsa — ja siitä vakuutettu oli kai Lulli itsekin! — ja nythän olikin kysymys aivan toisesta: hänestä itsestään. Voldhan kävi kosimatuumat kurkussa; mutta siitä ei Julia tahtonut kuulla puhuttavan millään muotoa — ei ainakaan nyt vielä.
Turhaan koetti Törres päästä eteenpäin; Julia pidätteli häntä ja väisteli, niin ettei keskustelu päässyt hauskoja pikkuasioita edemmä, joille he yhdessä nauroivat.
Tanssin loputtua ei Törres, joka oli levoton ja hermostunut, tahtonut millään tavalla päästää häntä. Julia sanoi pitävänsä mennä täti Sofian luo kyökkiin. Törres seurasi mukana; Julia ei päässyt hänestä erilleen ennenkun kyökin ovella, hän hymyili yhäkin, mutta pelkäsi puoleksi.
"Kas tässä me erotaan!" sanoi hän ja ojensi kätensä.
"Mutta — mehän olemme yksimieliset?" sai Törres vihdoinkin sanotuksi.
"Tietysti olemme!" vastasi Julia hymyillen ja katosi kyökkiin.
Törres haki hetikohta rouva Steinerin, ja aivan loistavana onnestaan, huusi hän:
"Ajatelkaas! Hän luuli, että se koski teitä!"
Rouva ymmärsi hänet ja katsoi häneen katseella, jota Törres ei nyt innoissaan ymmärtänyt. Mutta nyt oli rouvan mitta jo täysi; tuosta pöllöstä täytyi päästä erilleen.