Mutta tori-sillalla odotti kippari Worsea katkera sanoma: Randulf oli
Itämerellä sillilastilla.
II.
"Saara! — sinun on mentävä rukoushetkeen iltapäivällä", sanoi matami
Torvestad vanhimmalle tyttärelleen.
"Menen, äiti."
"Kippari Worse on tullut kotia; minä tahdon mennä häntä tervehtimään."
"Tuo kurja mies elää arvattavasti vielä synneissään, haluamatta päästä veljesten kanssa armon-istuimen osallisuuteen. Aatteles Saara! Jos joku meistä voisi tulla välikappaleeksi Herran kädessä tuon eksyneen pelastamiseksi!"
Matami Torvestad katseli vakaasti tyttäreensä; mutta Saara, joka seisoi kyökissä pöydän ääressä pesemässä astioita päivällisen jälkeen, ei nostanut silmiänsä, jotka olivat tummat ja suuret, pitkillä ripsillä ja mustilla kulmilla varustetut. "Voit kysyä ystäviltä, eikö joku heistä tahtoisi poiketa meidän luo keskustelemaan siitä, mitä seurakunnassa on puhuttu, ja siten vahvistamaan toisiamme armon liitossa."
"Kysyn, äiti."
Matami Torvestad meni perähuoneesen, joka oli hieman pimeä, pihan perällä kun oli. Muuten se oli somasti ja kunnollisesti sisustettu, kaikki oli puhdasta ja siistiä, mutta tuntui sentään jotenkin karulta.
Matami oli Veljesseurakunnan esimiehen leski, jonka esimiehen kuoltua ei ollut jälkeistä tullut. Sillä todellisten Herrnhutien luku ei ollut suuri, eikä heidän lukunsa lisääntynytkään, koska hengellinen liike yleensä kävi Haugelaisten suuntaan.