"Niin, niin, sinä ymmärrät sitä paraiten; mutta sinun pitää auttaa minua — Saara, älä mene pois luotani!" ja hän piti Saaran kädestä kiinni, ikäänkuin olisi ollut uppomaisillaan.
Muutamia päiviä sen jälkeen hän sai nousta vuoteestaan; hän käveli ympäri taloa, missä Saara oli, levotonna kun Saara lähti huoneesta.
Tai istui hän jossakin nurkassa hengellinen kirja kädessä, ei juuri lukeakseen, vaan suojellakseen itseänsä paholaisen hyökkäyksiltä.
Sillä nyt hän oli päässyt selville siitä, mitä ei ennen ollut oikein uskonut, että paholainen aina oli häntä väijymässä.
Kun Saaran oli onnistunut peloittaa Worse luotansa, heltyi hänen ankaruutensa. Ainoastaan silloin kun Worse häntä vaivasi tai viittasi siihen, että hän nyt oli terve taas ja että sänkyä sopisi muuttaa paikallensa jälleen, silloin ilmaantui taas tuo kova katse Saaran silmiin ja hän luki tai puhui Worselle jotakin, joka saattoi hänet puolihulluksi.
Itse Saara kulki ikäänkuin synkimmässä pimeydessä. Ei hänellä ollut rukouksia eikä virsiä mielessä, ja rukoushetkissä kuunteli hän hajamielisenä.
Sinä hetkenä, jolloin Fennefos häntä syleili, tuli hänelle selväksi mikä ääretön petos oli hänelle tehty. Hänen nuoruutensa, hänen kuohuvan verensä, lämpimän, äärettömän rakkautensa tähän mieheen, kaikki olivat he sortaneet ja kukistaneet Jumalan sanalla, saarnoilla, virsillä, raamatunlauseilla, puheilla ja rukouksilla.
Ja tuo kaikki ei ollut muuta kuin sanoja — sanoja — sanoja —, joita hän pilkalla viskasi luotansa. Hän ei enää tietänyt mitään uskosta ja toivosta, mutta rakkaudesta hän tiesi, tiesi rakastavansa yhtä ainoata miestä, rakastavansa häntä raivokkaasti, hurjasti.
Fennefos'in poissa-olon aikana kävi Saara kuin kuumeessa. Kun hän palasi, muutti hän Saaran äidin luota haugelaisten taloon. Se oli aivan kaupungin läheisyydessä, ja Saara, joka muuten ei päässyt lähimpien katujen ulko-puolelle, rupesi tekemään pitkiä kävelyretkiä lähiseuduilla.
Suuren kiven tai aidan suojassa seisoi Saara katselemassa Fennefos'ia, kun hän oli työssä ulkona. Jos Saara ei saanut häntä nähdä, istui hän vuoren rinteelle ja tuijotti eteensä tai poimi kukkasen ja tarkasti sitä joka puolelta, ikäänkuin se olisi ollut jotain outoa, jota hän ei ollut koskaan ennen nähnyt.