Ja heidän istuessaan pöytään, hän tuskin uskalsi koskea ruokaan; perkele oli hernerokassakin.
XIV.
Rakas Kristian Fredrik!
Autuaan äitisi kuoltua, jonka liian aikaista poismenoa vieläkin suremme, en muista olleeni niin content ja hyvällä mielellä kuin tähän aikaan. Jokaisen ihmisen elämässä on aika, jolloin hänen olentonsa ja sisällinen luontonsa ikäänkuin muuttuu ja toiseksi vaihtuu. Hänen harrastuksensa ovat samat, se into, millä hän työnsä toimittaa, ei vähene; ja kuitenkin saa hän, tämän ajan tultua, ikäänkuin toiset silmät, millä voi nähdä, ja osaksi toiset tunteet, millä voi tuntea.
Se muutos, jota näin olen vaan epäselvästi voinut kuvata, välttämättömästi tapahtuu kun nuoruudesta astumme vanhuuden ikään, ja tämän askeleen olen minä astunut viime vuosina äitisi kuoltua; kiittäen armollista Jumalaa, voin minä tänään sanoa että olen onnellinen ollessani vanha mies.
Varsinkin on sydämeni täynnä kiitollisuutta ajatellessani, kuinka paljon ruumiillista voimaa ja terveyttä minulla vielä on, ja varsinkin että minulla on henkistä verveä, jotta ei mikään, joka tähän asti on sieluni voimia puoleensa kääntänyt, vielä ole käynyt minulle vieraaksi tai yhdentekeväksi. Mieleni on ainoastaan tyynempi, aivot toimittavat paremmin functioniansa, himojen häiritsemättä, nuoruuden, välistä liiallisen innon sijaan on astunut kypsyneen miehen tyyni miettimis-voima.
Minä kirjoitan tänään sinulle tavallista laveammalta, rakas poikani, ja aineista, joihin tavallisesti emme ole koskeneet correspondenceissamme; mutta syynä siihen on haluni saada sinua käsittämään ne olot, joihin kerran joudut, niinkuin myöskin toivoni, että tämä kirje on oleva viimeisiä, joita kirjoitan ollessamme näin kaukana toisistamme. Sillä nyt ja vast'edes se on toivoni ja isällinen tahtoni että entisten sopimuksiemme mukaan palajat kotias ensi keväänä; sinun päätettäväksesi jätän tahdotko palata kotia Parisin ja Kyöbenhamnin kautta vai tahdotko lähteä takaisin Englantiin, tullaksesi sieltä jollain ensimmäisistä merikrapu-laivoista.
Ilolla olen näkevä sinua kotona taas hyvissä voimissa, ja minä toivon että sinä puolestasi olet menestyvä ja oleva onnellinen näissä oloissa sekä työtä tehdessäsi kauppatoimessamme. Ei ole mennyt mielestäni että itse pidin Sandsgaard'ia tomuisena nurkkana kun suuresta maailmasta sinun ijälläsi palasin, monta vuotta ulkomailla oltuani, Vaan elämäni kokemus on minulle opettanut että mies, jolla on järjellinen elämän filosofia ja siveelliset mielipiteet, helposti tulee toimeen minne vaan kohtalo hänet asettaa. Ja minä rohkenen toivoa että, vaikkapa tulisitkin suoraan Parisista, et ole pitävä Sandsgaard'ia aivan ala-arvoisena olopaikkana; olen nimittäin viime aikoina antanut sievistää ja decorerata päärakennusta, jotta minusta ei muuta näy manqueraavan, kuin joukko nuoria ja iloisia ihmisiä loihtimaan esille niitä aikoja, joissa muistoni vielä rakkaudella viihtyy, vaikka kaipauksen ja surun huntu niitä puoleksi peittää.
Epäilemättä se seikka on herättänyt huomiotasi, että minä viimeaikaisessa correspondenceissamme täydellä intentionilla olen pyytänyt saada sinua tutustumaan asioihimme koko niiden laveudessa sitä myöten kuin se on ollut mahdollista minulle, rupeamatta liian lavealta niistä kirjoittamaan. Minä pidän sinua nimittäin jo apulaisenani ja associena, joksi en voi pitää sinua sopimattomana, vielä vähemmin kelvottomana, päättäen kirjeistäsi ja kirjanpidostasi sekä esimiehiesi lausunnoista sinusta ollessasi ulkomailla. Tiedät siis että kauppahuoneellamme on ollut hyviä vuosia; tavallisesti kauppamies ei sitä mielellään sano, mutta meidän kesken voin sanoa: kauppahuoneellamme on ollut tavattoman hyviä vuosia. Sinä olet siis, kuten toivon, iloisella hämmästyksellä huomaava, että moni kauppahaara, jota tähän asti, resourcien puutteessa, en ole voinut tarpeeksi cultiverata, nyt niinkuin nuoret kasvit, runsasta sadetta saatuansa, on ilahuttavalla tavalla kasvanut, kun käytettävissäni on ollut contantia rahoja. Kotia tullessasi olet siis löytävä avaran työalan nuorille voimillesi, samalla kuin pääset kärsimästä sitä huolta ja pelkoa, jota minä monena vuotena, sinun ja kenenkään tietämättä, olen kärsinyt.
Minä tulen nyt siihen kohtaan kirjeessäni, jota täydellä syyllä sopisi sanoa sen pää- eli cardinali-kohdaksi: nimittäin Worsen ja meidän välisiin suhteisin. Correspondenceissamme emme paljon ole koskeneet tähän asiaan; kuitenkin olen ollut huomaavinani että ainoastaan lapsen kunnioitus on estänyt sinua ankarammin arvostelemasta minun asemaani Worsen suhteen sekä hänen ottamista kauppahuoneesemme. Tahdon siis, rakas Kristian Fredrik, kerran sanoa sinulle selvillä sanoilla: se oli kauppahuoneemme pelastus, ni plus ni moins. Voipi olla että tämä seikka on hieman alentavaista meille; mutta itse puolestani en voi nytkään käsittää asiaa toisin, kuin että se olisi ollut vieläkin alentavaisempaa ja creditillemme vahingollisempaa, jos me vähitellen ja salassa olisimme vastaanottaneet subventionia omilta kippareiltamme. Sentähden minä itse vaadin toiminimen muuttamista, syystä että katsoin oman arvomme vaativan suoraa käytöstä, ja myöskin niiden principien, jotka vallitsevat solidissa kauppamaailmassa. En tahdo kuitenkaan kieltää että minusta tuntui raskaalta jättää isäni vanha toiminimi, enkä ole huomaamatta niitä rettelöitä, jotka voivat syntyä tästä kumppaniudesta. Näitä seikkoja olen minä viime aikoina tarkasti miettinyt, ja aikomukseni on tämän kirjeen kautta selvittää sinulle nykyistä asemaa sekä lyhyesti esittää sinulle yleisissä piirteissä tuumani, jotka tulevaisuudessa toivon voivani realiserata.