"Niin jääkää siis hyvästi — kapteni Worse", sanoi hän, "ja sydämellisesti tervetullut te olette. Puolen tunnin perästä tulee Saara ja ehkä pari seurakuntalaista paitsi häntä, ja kenties joku meistä sitten pitää pienen rukouksen. Ettekö te tunne mitään halua toisten uskovaisten kanssa kiitoksella kääntymään Hänen puoleensa, joka on pelastanut teidät myrskyistä ja saattanut teidät vahingoittumatta pauhaavien aaltojen yli?"
"Tietysti — tietysti — matami! — näettehän, mutta" — Worse seisoi kynsien korvanjuurta.
"Tulkaa nyt! Älkää olko vastahakoinen kutsumukselle!" Hän ojensi kaptenille kättä ja katseli häntä ystävällisesti.
Mutta Worse peräytyi ja sanoi puoleksi leikillä: "en ole mielelläni vastahakoinen. Mutta minusta te matami Torvestad olette sangen vastahakoinen, kun ette suo Laurits paralle asuntoa. Tehkäämme sopimus? — Minä tulen raamatunselitykseen, jos te annatte Laurits'in asua luonanne, — mitä? Kätenne, matami Torvestad!"
"Tekisinpä enemmänkin, — kapteni Worse! — jos siten voisin edistää armon työtä teissä", vastasi hän, hellästi ojentaen kaptenille kättänsä.
Sitten sanoi hän tavallisella äänellänsä Laurits'ille: "sinä kuulet että teen sen kaptenin tähden. Näytäs että käytät itseäsi niin, ett'en sitä kadu. Sinä saat vanhan kamarisi; se on reilassa."
Näin sanoen hän läksi.
Kapteni ja jungmanni tyhjensivät vielä lasillisen ruokakaapin ääressä. Se oli virvoittanut Worsea ja nähdessään kuinka sielun pohjasta iloisena Laurits juoksi meripuodille noutamaan kirstuansa kalleuksinensa, hän hetkeksi unohti kuinka kalliisti oli maksanut jungmanninsa pienen yliskamarin.
III.
Hans Nilsen Fennefos kuului perheesen, joka aikaisin oli tullut herätetyksi Haugen matkustaessa maaseuduilla. Lapsuudestansa asti hän oli kuullut puhuttavan tuosta rakkaasta opettajasta; äitinsä oli laulanut hänen virsiänsä ja itse hän oli saanut Haugen nimen.