Myöhemmin vanhat ystävät kokoontuivat hänen ympärillensä, ja hän kertoi heille monta hauskaa juttua Rio de Janeirosta, lauloipa heille erään englantilaisen laulunkin espanjalaisella jälki-säikeellä, minkä oli oppinut eräältä kauniilta tytöltä, joka oli maannut riippu-matossa kahden palmupuun välissä.
Se huvitti, sillä klubissa oli tapana laulaa melkein joka ilta; ja opittuansa jälki-säikeen lauloi koko joukko voimakkaasti niin että lusikat kilisivät suurissa höyryävissä toddy-laseissa:
"Ah chio — chio — la-la-la,
Ah — chio — chio voi!"
Siellä oli sekä satamavouti Snell että kontrollöri Aarestrup, tullinhoitaja Preuss, palopäällikkö ja muuten koko joukko kipparia ja laivan-omistajia.
Tietysti puhuttiin koko kaupungissa kippari Worsen olosta Haugelaisten kokouksessa, ja hän sai pitää hyvänänsä paljon iva-sanoja sen johdosta.
Hänestä oli paras nauraa muiden kanssa; suuttuminen ei olisi asiaa parantanut, ja lopulta oli hän niin jumalaton että luki pöytärukousta Endre Egeland'in tapaan. Paitse sitä huvitti häntä kun kaikki klubissa viimein päättivät että Jaakko Worse oli viekas vanha armastelija, joka viljeli pyhien tuttavuutta kauniitten tyttöjen tähden.
Matami Torvestad ei sittemmin ollut häntä häirinnyt. Kun he tapasivat toisiansa, pyysi hän aina kaptenia muistamaan jälkiänsä, mutta yhtä lempeä hän oli, vaikk'ei Worse tullutkaan.
Saatuansa kapineensa laivasta, lähetti hän Laurits'in neiti Saaralle viemään arkun, joka oli näkinkengillä koristettu ja ihmeellisin kapine, minkä hän oli Riosta tuonut.
Tästä suuresta lahjasta matami Torvestad tyttärensä puolesta kiitti kaptenia lempeästi, nuhdellen häntä siitä, sanoen että tällaiset komeat esineet helposti nuoressa tyttösessä voivat synnyttää maailmallista ja turhaa mieltä.
Kesän kuluessa Worse lakkasi kaipaamasta Randulfia. Hänestä tuntui hyvältä olla rauhassa kotona, asiansa menestyivät hyvin, ja koko kaupunki jumaloitsi häntä hieman, hän kun oli vienyt ensimmäisen laivan Rioon.