"Ei, ei, ei!" toisti Sivert Jespersen, tultuansa paikalle, ja nyt hänen äänensä taas oli lempeä ja suloinen kuin ainakin, "teidän pitää menetellä varovasti Jumalan lahjoilla, jotta eivät mene hukkaan ja pilaannu. Eikö niin, rakkaat lapseni?"
Hän katseli toisesta toiseen terävillä vaaleansinisillä silmillään ja ikuisella hymyllään; tyttöjoukko vaikeni kuin muuri ja kaikki rupesivat kiiruusti kokoamaan sillejä ja saattamaan kaikki entiseen järjestykseen. Se oli kahta kauheampaa kun Sivert Jespersen sanoi: rakkaat lapseni kuin jos joku muu olisi sanonut: te helvetin kekäleet!
Vaikka Haugen ystävät menettelivät näin hiljaisesti ja näyttivät toimivan niin huolellisesti, eivät heidän asiansa suinkaan olleet varmalla ja vakavalla kannalla. Jos vaan tapahtui että kalastus onnistui huonosti parina vuonna tai tulipalo hävitti heidän vakuuttamattomia kalleuksiansa, niin monet näönnäisesti suuret varat menivät tyhjiin.
Sitäpä he itsekin tunsivat kun viipyi tavallista kauemmin ennenkuin sillit saapuivat rannikolle, ja varsinkin kevätpuolella kun kassa oli tyhjä ja silli-varat makasivat makasineissa ja niiden ulosvienti riippui hinnan nousemisesta tai laskeumisesta Venäjällä tai Preussissä.
Silloin vapisivat heidän kätensä postin tullessa kerran viikossa, he nukkuivat huonosti öisin ja lauloivat varsinkin siihen aikaan virsiä.
Heillä oli rukoushetkiä melkein joka päivä, he lukivat, rukoilivat, lauloivat yhdessä. Ja kun näin kaikki olivat ko'ossa ja istuivat katselemassa toisiansa, toinen tunsi toisen asiat ja kuinka paljon hän oli pannut alttiiksi, kuinka hiljaiset ja hurskaat he olivat, kuinka Jumalan käsi tähän asti oli heitä suojellut eikä nytkään heitä suinkaan jättäisi — jos ei minun ansioiden tähden, niin muiden — silloin saivat voimia rukouksista, hymyilivät ystävällisesti toisillensa ja menivät hyvillä toiveilla kotia.
Eikä toivo pettänyt. Vuosi vuoden perästä heidän kävi hyvin, heidän pääomansa kasvoi, ja he panivat sen kohta asioihin. Joka tänä vuonna oli suolattanut 1,000 tynnyriä, hän tahtoi tulevana vuonna suolattaa 3,000; heillä oli aina silmät auki, aina purjeet reilassa, ja vaikka käyttäytyivät niin hiljaisesti, laulaen virsiään ja puhuen nöyrästi, he tosiaan olivat uskaliaita, rohkeita keinottelijoita.
Sepä se kaikkein vähimmin miellytti Hans Nilsen Fennefos'ia. Ei sen vuoksi että olisi sotinut Haugen tahtoa ja järjestelmää vastaan, että veljekset harjoittivat kauppaa, päinvastoin. Mutta se ei ollut tuota vanhaa uutteruutta ja vanhaa tapaa, millä nöyrä toimeentulo saavutettiin. Rahoja saatiin liian helposti ja liian suurin määrin.
Fennefos myös arveli että ylellisyys oli päässyt veljesten seuraelämään, heillä oli päivällis-pitoja, joissa syötiin tarpeettoman paljon.
Asian laita oli se, että näille ihmisille, yksinkertaisia tavoiltaan kun olivat, paisti ja sokerileivokset olivat uutta ja tavatonta; ja huomattuansa että heillä oli varoja siihen, iloitsivat he lapsellisesti siitä, että kaupungin ruoanlaittaja-rouva valmisti ruokaa heille niinkuin ylhäisten taloissa.