"Matami Torvestad'in tyttären; tiedättehän hänen asuvan talossani."
"Vai niin, minä en tietänyt — en luullut Torvestad vainajalla olevan mitään tytärtä soveliaassa ijässä."
"Onhan hän nuorenlainen — minua vähän nuorempi", vastasi Worse kasvot punoittavina, "vaan muuten hän on hyvin vakava ja totinen tyttö."
"Hänen perheensä kuuluu heränneitten joukkoon, aiotteko tekin, kapteni
Worse, ruveta Haugelaiseksi?"
"Enpä aiokkaan", vastasi Worse, koettaen nauraa, vaan konsulin ääni ei juuri yllyttänyt nauruun.
"No niin, onhan se teidän vallassanne, hyvä Jaakko Worse", sanoi konsuli nousten ojentamaan hänelle kättä; "vastaan-ottakaa onnentoivotukseni; kun ette vaan tätä askelta koskaan katuisi. Milloinka häitä vietetään?"
"Ensi sunnuntaina!"
"Vai niin, onpa teillä kiire, niin, niin — kun ette vaan sitä kauppaa katuisi!"
Kun Worse läksi, oli konsuli juoksemaisillaan hänen jälkeensä, kertoakseen hänelle sydämensä oikeat ajatukset Haugelaisista ja kaikesta heidän tekopyhyydestään. Mutta hän malttoi mielensä.
Morten V. Garman oli viisas mies, joka ei tuhlannut sanojansa. Hän oli tarpeeksi asti tutkinut kippari Worsea tuon lyhyen keskustelun aikana, ja hän tunsi jotensakin tarkoin rakkauden ja kaikki sen tunnusmerkit.