Abraham rypytti kulmakarvojaan ja tuijoitti Mariukseen; ja hän tunsi, että tämä oli oleva mitä hirvein kosto.

"Tuossa tulee mamma." Hän kuuli vanhempainsa huoneen ovea avattavan, jonka hänen huoneestaan eroitti kapea, kyökkiin johtava käytävä.

Rouva Löfdal astui sisään kädessä lautanen omenia ja pähkinöitä täynnä.

"Hyvää iltaa, pikku Marius! Kuinka äitisi voi?"

"Kiitoksia kysymästä, hyvin", vastasi hän ja nousi tuoliltaan vähän ujona.

"Tehkää hyvin, poikaseni, ja syökää! Minusta tuntui kuin tarvitsisitte jotakin virvoittavaa kaiken tuon kuivan opin jälkiruaksi, jota ajatte päähänne, poika parat."

Hän puhui ripeätä, sointuvaa Bergenin murretta ja myhäili, kokoeissaan silittää Abrahamin tukkaa, joka vielä muistutti toivottomasta rakastajasta.

Rouva Löfdal oli hyvin kaunis ja niin nuorekas, että hänestä aina oli hauskaa esitellä vieraille pitkää neljän-, viidentoista vuotiasta poikaansa. Kun Karsten Löfdal tuli kotio Pariisista muassaan mitä loistavimmat todistukset silmälääkäreiltä ja käytökseltään ranskalaisena, myöntyi hän heti Löfdalin naimaesitykseen, ennen kuin vielä oli täyttänyt kahtakymmenettä ikävuottansa; Löfdal oli neljä, viisi vuotta häntä vanhempi.

Rouva Löfdal istui poikien väliin ja alkoi maistella omenaa.

"Mitä roskaa teillä on huomiseksi? Kertokaapas."