Kädet ristissä virsikirjan ympärillä ja silmät jäykästi uusiin saappaisiin luotuina kulkivat he niin hiljaisesti ja laupijaina kirkkoon päin, kuin olisi heille ollut mitä helpoin tehtävä luopua perkeleestä ja kaikista hänen töistänsä ja juonistansa.
Mutta todellakin hyvä oli, että heidän vaatteisiinsa oli jätetty kasvamisen varaa, sillä jo seuraavana päivänä olivat he ihan toisia miehiä. Ja ellei olisi ollut kirkossa ja kuullut provastin selittävän, minkä syvällisen ja totisen muutoksen luo pyhä toimitus heissä vaikutti, olisi ollut vaikeata tuntea näitä hiljaisia ja laupijaita nuorukaisia puolihumalaisessa poikalaumassa, joka seuraavana päivänä täytti kadut, ylpeänä ja riemuitsevana siitä, että oli käynyt neulansilmiin lävitse ja vahvistanut kasteensa liiton.
Kun professori Löfdal tuli poikansa kanssa, syntyi läsnäolevain joukossa kuiske ja kuhina sekä kirkon ulko- että sisäpuolella. Abraham näyttikin toisellaiselta kuin nuo hiljaiset takkiin puetut. Hän oli melkein yhtä pitkä kuin isäkin, jonka kaunis harmahtava pää ja nuo kolme suurta ritaritähteä oikein loistivat yli koko seurakunnan.
Pyhä toimitus alkoi. Abraham istui ylimpänä lähinnä kuoria; harvoin katsahti hän ylös, mutta havaitsi niin monen silmät itseensä luoduiksi, että heti taas painoi päänsä alas, kuten toisetkin.
Ylinnä tyttöjen puolla istuvat olivat kalman kalpeita ja valmiita kaatumaan lattialle pelosta, ett'eivät osaisi vastata provastin kysymyksiin. Mikä mutisi pitkää vesikysymystä, mikä taisteli ankarasti kolmannen uskonkappaleen kanssa, jonka oli unohtanut.
Molemmin puolin käytävää taaempana oli jännitys suuri, mutta miettipä jokunen noista hiljaisista pojista myöskin: Joutavaa, olenhan nyt päässyt "edes"!
Abraham ei juuri erittäin pelännyt itse kuulustelemista, mutta sentäänkin oli hän sangen alakuloinen.
Unissaan näkemänsä silmät eivät luopuneet hänestä, eikä hän saanut mitään lohdutusta siitä, että katseli toisia alapuolellaan rivissä istuvia.
Mitä jos jokin ääni, esimerkiksi hänen äitinsä kaltainen, äkkiä kuuluisi kaiken tämän ulkokultaisuuden yli, lausuisi sanan, ilmaisisi ilveilyn, johon he kaikki ottivat osaa; tai mainitsisi hänen nimensä, joka istui ylimpänä, valmisna valehtelemaan?
Oliko hän sitten ainoa valehtelija, ainoa ulkokullattu ihan järkähtymättömien joukossa?