Abraham ei näkynyt oikein ymmärtävän ja toinen jatkoi: "Katsoppas, koulupojat ovat yhdenvertaisia tai melkein saman-arvoisia, mutta koulusta päästyään he hajoovat mikä mihinkin toimeen, ja elämä tekee heidät hyvin pian sangen erilaisiksi. Ajatteleppa itse, kuinka mahdottomaksi käy jatkaa sellaista poikaystävyyttä, jos esim. toinen kohoaa korkealle yhteiskunnassa, sillä välin kun toinen alenee tai jää alkuperäiseen asemaansa. Juuri siitä syystä on niin viisaasti järjestetty, että itse elämä pitää huolta siitä, että moiset ystävyyden siteet kestävät ainoastaan niin kau'an kuin ovat vahinkoa matkaan saattamatta."
"Totta kyllä, mutta tuleehan Marius opintojansa jatkamaan", puhkesi
Abraham sanomaan.
"Aivan oikein, aivan oikein, enhän minä sitä tarkoitakaan; enkä minä myöskään erittäin Mariusta ajatellut. Eihän hän sille mitään voi — tarkoitan, että hänen suhteissaan on jotakin, jota et voi käsittää ja josta sinun ei tarvitse välittää; hän kyllä on hyvä ja kiltti poika, jonka kanssa kernaasti saat seurustella. Tahdoin vaan varoittaa sinua tuollaisen herkkätunteisen, elin-ijäksi kestävän ystävyyden suhteen; tiedäthän, etten voi kärsiä hemmottelevaisuutta; sellainen ei sovi meille miehille."
Abrahamille oli aina mieleen, kun isä siten kohteli häntä kuin nuorempaa ystävää; erittäinkin oli hän hyvillään, kun tuli luetuksi miesten joukkoon. Viittaus siihen, että Mariuksen perhesuhteissa jotakin oli hullusti, herätti hänen utelijaisuutensa, mutta isän katsannosta näki hän, ett'ei saanut kysyä.
Professori Löfdal oli pukeutunut uudestaan, hän otti puhtaan nenäliinan ja läksi hyräillen viettämään tunnin illallisen edellä klubissa. Hänen elämänsä oli hyvin säännöllinen, hänen ulkoihmisensä oli hieno ja hyvin hoidettu, ja kaikki hänen mielipiteensä olivat valmiit ja sievästi hänen hyvässä päässään järjestetyt.
Vaikka hän todellisuudessa oli ainoastaan muutamia vuosia vaimoansa vanhempi, näytti ikäeroitus paljoa suuremmalta. Hän oli näet nuoruudestaan asti koettanut näyttäitä arvokkaalta; hän piti vanhasta ja vakaasta ja siitä, millä oli vahvat juuret; Venni sitä vastoin haaveksi kaikkea uutta, toivorikasta ja ripeästi kasvavaa. Siitä syystä tulivatkin he vähitellen niin erilaisiksi sekä sisällisesti että ulkonaisesti.
Kun joku kysyi Löfdalilta, miksi hän oli jättänyt pääkaupungin ja kunniakkaan professorinviran, jota hänelle tarjottiin niin nuorella ijällään, haudatakseen itsensä tähän kaikkia muuta paitse tieteelliseen kaupunkiin, kertoi professori mielellään erään historian avioliittonsa ensimäisiltä vuosilta.
"Vaimoni on, kuten tiedätte, bergeniläinen, bergeniläinen sielustaan ja mielestään. Hän on luonteeltaan ilokas ja innostuva, josta syystä hänen tarvitsee elää virkeiden ja hellätuntoisten henkilöiden seurassa; voittehan siis ymmärtää ett'ei Kristiania ollut hänelle sovelijas olopaikka. Minä puolestani olen, jos niin saan sanoa, eurooppalainen, voin viihtyä melkein missä hyvänsä — paitsi Bergenissä, en vaan, sen voin vakuuttaa, Bergenissä niistäkään hinnasta! No niin, hän tahtoi, maksoi mitä maksoi, pois Kristianiasta, ja sitten teimme toisillemme mieliksi ja valitsimme tämän kaupungin asuinpaikaksemme."
Tämä kertomus oli melkein totta, ja jos hänellä oli ollut muita syitä muuttamiseen, olivat ne kumminkin hänen salaisuutensa. Pahaa suovat ihmiset väittivät aina, ettei Karsten Löfdal koskaan olisi jättänyt yliopistoa, jos hänen asemansa olisi ollut täysin tyydyttävä. Seikka kyllä oli se, että hän taitojensa puolesta oli jokseenkin ontto, jotta nuoremmat kandidaatit välistä uhkasivat oikein toden teolla panna hänet piukalle.
Vaikka hänellä olikin vahva tuki selän takana ja vaikka hän katsantokantansa mukaan oli täydellisesti yliopiston hallitsevan hengen mukainen, oli hän kuitenkin kyllin viisas ottamaan vaaria ajan merkeistä. Hän vetäysi takaisin, kun tuulta vielä oli purjeissa, ja meni matkaansa vähentymättömällä maineella kuin maan paras silmälääkäri ainakin.