Kaupungissa, jossa hän nyt asui, hoiti hän mielensä mukaista kotilääkäri-patriikkiansa, ainoastaan sattumalta työskennellen erikois-alallaan ja pitäen tieteellistä mainettansa hengissä kirjoittamalla varovaisia pätkiä koti- ja ulkomaan aikakauskirjoihin.
Hänen vaimonsa suuri omaisuus pani hänet tilaisuuteen viettää surutonta, ylöllistä elämää, jommoista hän tarvitsi. Täytyihän miehen, jonka nimi oli kuuluisa tieteen alalla, joka kirjoitti ranskaksikin eikä sen lisäksi ollut köyhä ja repaleinen, vaan päin vastoin voi kilpailla rikkainten kauppiain kanssa vieraanvaraisuudessa ja loistossa — täytyihän sellaisen miehen päästä korkeaan ja vallitsevaan asemaan tuossa pikkukaupungissa.
Niin olikin professori Löfdalin laita; hänen vaikutusvaltansa oli melkein rajaton; sitä paitsi kunnioittivat ja rakastivat kaikki, sekä miehet että naiset, häntä; ainoa seikka, jolle vähäsen naurettiin, oli hänen halunsa anastaa itselleen äänenvuoro ja puhua kauan ja korein sanoin opettavassa muodossa.
Illallista syödessänsä kertoi Marius Gottwald taukoamatta Abrahamista; mutta hänen äitinsä ei voinut saada päähänsä, kuinka rouva Löfdal taisi tapella poikansa kanssa.
"No, ymmärräthän, että se oli leikkiä!" huusi Marius loukkaantuneena, "käsitäthän että se tapahtui leikillä."
"Käsitän, käsitän, tietysti!" vastasi rouva Gottwald rauhoittaakseen häntä, mutta ei hän kuitenkaan voinut saada päähänsä, kuinka hän koskaan voisi tapella pikku Mariuksensa kanssa, vaikkapa se vaan tapahtuisikin leikillä.
Rouva Gottwald, joksi häntä kaupungissa, kohtelijaasti kyllä, sanottiin, vaikka kaikki tiesivät, ettei hän ollut naimisissa, oli monta vuotta sitten tullut idästä päin pieni poika ja vähän rahoja mukanaan. Professori Löfdal, jolle hänellä oli suosituskirja eräältä virkaveljeltä, toimeen pani hänelle pienen muotikaupan, jota rouva Löfdal kaikin tavoin edisti.
Myymälän takana oli hänellä pieni salinsa, ja vieressä oli Mariuksen ja hänen makuuhuoneensa; sitä paitsi sisälsi tuo pieni huoneusto keittimön ja etehisen; toisessa kerroksessa asui pari hyyryläistä.
Heti syötyänsä sanoi Marius: "Pane nyt tuo hattu pois käsistäsi, mamma — meidän pitää ruveta lukemaan."
"Aiotko lukea vielä enemmän tänään, pikku poikaseni? Olethan lukenut koko iltapuolen; levähdetään tältä päivältä, kello on heti yhdeksän."