Lauantai-päivän työjärjestys oli seuraava:
K:lo 8-9 kreikkaa. " 9-10 historiaa. " 10-11 äidinkielen kirjoitusta. " 11-12 laskentoa. " 12-1 latinaa. " 1-2 latinaa.
Lauantaina oltiin koulussa kello 2:teen, muuten pääsivät he kello 1.
Vihdoin tulla laahusti lehtori Bessesen-vanhus kalossineen, sadetakkineen, sateenvarjoineen, hansikkaineen ja rannikkaineen. Hänen tulonsa luokkaan ei tehnyt minkäänlaista vaikutusta. Abraham sanoi vaan varsin tyyneesti: "Kah, tuossahan se vanha piikkisika on", ja Martti askaroitsi askaroimistaan uunin kanssa.
Vasta sitten kun lehtori oli riisunut turkkinsa ja muut päällystamineensa ja mennyt opetusistuimelle, alkoivat nuoret herrat lähteä paikoilleen ja opetus alkoi.
"Ala sinä, Abraham Löfdal", sanoi piikkisika, tarkastettuaan muistikirjaansa, johon kirjoitti arvolauseet.
"Minun oli pääni niin kipeä eilen, etten voinut lukea kreikkaa", vastasi Abraham surullisna, mutta suoraan ja vilpittömästi. Marius katsella töllötti ällistyneenä.
Vanhus myhäili ravistaen vähäsen päätään ja löysi sitten toisen, jota voi tutkia.
Lehtori Bessesen oli uskollisesti seulonut tomua monta vuotta ja viettänyt 25-vuotista juhlaansa aikoja sitten. Hänen työalansa ei ollut lavea, mutta siihen oli hän perehtynyt kuni omaan taskuunsa.
Hän tiesi aivan täsmälleen, kuinka paljo kreikkaa vaadittiin ylioppilastutkintoon; hän voi edellä käsin sanoa, mitä tutkittavilta kysyttäisiin lainmääräämien kirjailijain joka kappaleesta.