Tämän hän pänttäsi pitkäänsä, mutta jokseenkin varmasti parhaiden oppilaittensa päähän; toisten suhteen oli yhdentekevää, kosk'ei heitä laskettu koulusta.
Hän istui niin pienenä ja kyyristyneenä, että hän melkein katosi omaan takkiinsa; leuka painui kirjaan asti, ja lyhyeksi leikattu, punasenkellertävä tukka oli pystyssä joka taholle; punasyrjäset silmänsä loi hän harvoin yli opetuspöydän.
Hän oli näet rauhallinen opettaja. Jos jollakin oli käännös vieressään ja luki siitä, tai jos luokalla kuiskattiin ja hutiloittiin julkisesti, ei hän ollut näkevinään, ei kuulevinaan. Pitkän elämän kokemus oli opettanut hänelle, ett'ei maksa vaivaa välittää sellaisesta; sitä paitsi kävi käännös mukavammin, kun kehnot saivat vähän apua.
Hän ei kuitenkaan ollut ensinkään tylstynyt; pienimmänkin vian tai epävarmuuden huomasi hänen korvansa; hän syöksyi paikaltaan, ikäänkuin jonkin pistämänä, kun joku sekoitti imperfektin ja aoristin; mutta muuten sai luokalla olla kuinka paljon melua hyvänsä, kun se ei vaan käynyt kovin raivoisaksi.
Sitten johti hän "kymmenentuhannen matkuetta" pienen parasangin joka päivä, ja kaikki nuorukaiset, jotka vuosien vieriessä olivat seuranneet häntä, olivat kaikki samalla säännöllisyydellä, samallaisissa pienissä päivämarsseissa ehtineet läpi Xenofonin, Homeron, Sofokleen, Herodoton ja Plutarkon; kaikki kävi samalla tavalla ilman muutosta tai vaihtelua; sekä suorasanaisessa että, runokielessä oli tuo erittäin tärkeä eroitus imperfektin ja aoristin välillä huomattava; jos kääntäjä sattui nauramaan jollekin Herodoton hauskalle kaskulle, katsahti piikkisika ylös ihmetellen: sitä hän ei voinut ymmärtää.
Siitä syystä kului hämärä aamutunti tasaisesti ja rauhallisesti. Niiden, jotka eivät tahtoneet saada kysymyksiä, oli tai oli ollut pää kipeä, ja silloin täytyi piikkisian etsiä joku toinen, joka oli valmis taisteluun ja istui käännös toisella, sana- ja muistutuskirja toisella puolellaan.
Kello yhdeksältä kokosi piikkisika taas kaikki tavaransa ja läksi seuraavalle luokalle.
Historiatuntikin, 9:stä 10:neen, meni levollisesti. Historiaa opetti apulais-opettaja Borring, hanhenkyniään teroittaen, ja kun luokalla nyt oli ainoastaan latinalaisia — Tolleiv ja Reinert olivat merillä, toiset olivat kadonneet — autettiin sekä itseään että toisia kuiskaamalla ja muulla petoksella.
Osatakseen historialäksynsä oli Mariuksen välttämättömästi avun kautta päästävä alulle, mutta tuo ei aina soveltunut apulais-opettajan opetustapaan. Tänään hän esimerkiksi kysyi: "Koska onni kääntyi?" ja sitten kävi hän hanhenkyniensä kimppuun; heti sen jälkeen sanoi hän: "No, koska onni kääntyi?" — puhalsi sulkatorveen ja veisteli veistelemistänsä.
Marius osasi koko kertomuksen Kaarle kahdennestatoista, mutta ei tietänyt, että onni kääntyi vuonna 1708. Abrahamin täytyi kuiskata sen hänelle.