Ilma alkoi selitä; tuuli kääntyi länteen päin, se voi helposti yöksi kääntyä varsin pohjoiseksi; silloin tulisi ehkä pakkanen, ja siinä tapauksessa voisi ehkä jäätä huomenna sentään käyttää.
Pikku Marius seisoi itsekseen syöden mesileipäänsä huolimatta siitä, että haisueläimet, jotka juoksivat hänen sivutsensa, nimittelivät häntä sekä rottakuninkaaksi että muuksi; hän tunsi päänsä varsin tyhjäksi ja ontoksi, ja kuitenkin oli vielä koko kaksituntia jälellä.
Latinaa noilla tunneilla kyllä oli, jota hän vähemmän pelkäsi, mutta viimeinen matematiikkatunti oli häntä kovin rasittanut.
Toisin oli paksun Martin ja muitten hiturein laita; he välittivät viisi lehtori Abelin ivasta. Mutta pikku Mariuksen korva oli hieno pilkalle; välistä oli hän kuullut vihollistensa sekoittavan hänen äitinsä loukkauksiin, joita hän ei ymmärtänyt, mutta jotka kuitenkin saivat hänen verensä kuohuilemaan.
"Mikä pöllöpää puita on kaniiniin pannut — häh?" alkoi apulais-opettaja Aalbom, heti luokkaan tultuansa; huoneessa ei enää ensinkään ollut lämmin, mutta hän oli puhunut rehtorin kanssa. "Sinä kai, Kruse, senkin paksu aasi, häh? Puh! Mistä tänään aletaan? Värsystä 122 — quas deas — lue, Gottwald. Lujaan! Vai niin, onko se lujaan lukemista? quas deas per terras — suu auki! Nuo länsimaalais-jahnukset eivät edes voi saada hampaitaan irti toisistaan; älä siellä mutise, jahnus!"
Tämä oli Aalbomin tapa alkaa opetus, erittäinkin viimeisillä tunneilla, jolloin hän itse oli hermostunut, toruttuansa ja tapeltuansa kello kahdeksasta aamulla.
Luokka alistui myrskylle, sillä olivathan he siihen tottuneet; mutta pikku Marius jatkoi vapisten lukemistansa ja sai nuhteita Porvoon mitalla sentähden, ett'ei huutanut kyllin lujasti.
Mariuksen paha onni oli, että rehtori oli opettanut latinaa kahdella edellisellä luokalla; sillä nyt ei Aalbom koskaan tahtonut myöntää rehtorin saattaneen pikku Gottwaldia erittäin pitkälle tuossa kielessä; mutta toiselta puolelta oli hän peloissaan, että rehtori sanoisi lemmikkinsä käyneen kravun tietä Aalbomin opetettavaksi tultuansa.
Siitä syystä vaati hän Mariukselta kaikki, mutta ei koskaan antanut hänelle mistään kiitosta.
Apulais-opettaja käveli edestakaisin luokalla, petoeläimen tavoin vaanien jotakin vikaa syöstäksensä sen kimppuun: hän oli tavattoman pitkä ja hoikka sekä likinäköinen, josta syystä hänen rakkaat oppilaansa eivät koskaan sanoneet häntä muuksi kuin Sokoksi.