"Niin kyllä, mutta kuka ottaa vastataksensa, että tahto aina on vilpitön?"
"Sen tekee valtio, maan opetustoimi, huolenpitävä hallitus. Uskokaa minua, rouva, meidän koululaitoksemme voi kilpailla minkä Euroopan maan koululaitoksen kanssa hyvänsä ja on uskonnollisessa ja siveellisessä suhteessa epäilemättä useampia paremmalla kannalla."
"Olkoon niin, mutta kun nyt omin silmin näen, että kaikki käy hullusti, varsin päin mäntyä — mitä minun silloin on tekeminen?"
Kaikki nauroivat suopeasti innokkaalle rouvalle, joka itsekin nauroi, vaikka hän puhui täyttä totta.
"Te olette — hm — Te olette kovin ankara nainen", sanoi rehtori hymyillen täyttäessään avaran nenänsä nuuskalla, "meitähän on täällä monta koulumiestä saapuvilla, joiden täytyy tuntea itsemme hyvin rikoksellisiksi."
"Oh, suokaa anteeksi, hyvät herrat, sitä en; ajatellut; tiedättehän kaikki sen hyvin — eikö niin?" — hän katsoi ujostelematta nauraen toisesta toiseen; "sen tekee minun onneton bergeniläisvereni, kuten Karsten sanoo. Heti kun jokin aate pistää päähäni, täytyy minun puhua — puhua suoraan; ja nyt on minulla jo pitkät ajat ollut aavistus, että meidän koulutoimemme on varsin väärällä uralla."
Paitsi rehtoria oli huoneessa koulumiehiä lehtori Abel, joka piti paljo siitä, että ihmiset sanoivat hänen miellyttelevän rouva Venniä, sekä kansakoulun johtaja, kandidaatti Klausen; vasta myöhemmin tuli apulaisopettaja Aalbom sisään.
"Tehkää hyvin ja sanokaa meille, mikä siinä sitten on väärällä uralla?"
"Kaikki! Kaikki, alusta loppuun asti."
"Tarkoitatteko, rouva Löfdal, myöskin kansakouluja?" kysäsi kandidaatti Klausen.