"Sen tähden että sen, joka haluaa perinpohjaista parannusta, tulee olla varoillansa, ett'ei ala käytöllisillä ehdotuksilla, sillä suuressa joukossa, joka aina on vastustava uudistusta, olkoon se mikä hyvänsä, kyllä löytyy joku, joka voi vääntää käytöllisen ehdotuksen naurettavaksi ja irvikuvaksi, ja sitten kuvitellaan koko parannuksen tarpeettomuus todistetuksi."
"Te sanotte: kuvitellaan todistetuksi", huudahti prokuraattori mahtavasti, "mutta minä rohkenen myöskin pitää parannuksen tarpeettomuuden täydellisesti todistettuna, kun sen käytöllinen toimeen paneminen on mahdottomaksi tunnustettu."
"Luonnollisesti! Teoriia voi olla kylläkin kaunis — mitä? mutta pysykää käytännössä, nuori ystäväni!" Tämän lausuja oli Sokko, joka aina oli hurjasti äkeissään kuullessaan jotakin, joka tuntui vastustukselta.
Mikael Mordtmann katseli apulais-opettajan kiihottuneita kasvoja englantilaisella tyyneydellään ja kääntyi sitten taas prokuraattoriin:
"Senlaatuisissa parannuspuuhissa, jommoisista nyt on puhe, tulee käytöllinen toimeenpano kysymykseen vasta toiseksi ja on verraten syrjäseikka; se, joka alkaa sillä, rupee loppupäästä ja turmelee työnsä. Mutta jos sitä vastoin voidaan saattaa parannushankkeessa oleva aate aikakauden yleiseksi vakuutukseksi, — jos mahdollisesti voidaan onnistua herättämään vanhemmissa tällaista innokasta harrastusta koulun suhteen — silloin on tämä harrastus ilmautuva käytännössä — helposti, luonnollisesti ja ilman suuria ponnistuksia. Mutta niin kauan kun tätä harrastusta ei ole herätetty, ei kannata kiistellä käytöllisistä vaikeuksista; ja kun se kerta on herätetty, ei ole olemassa mitään vaikeuksia käytöllisyyden suhteen, joista tarvitsisi riidellä."
"Oh — kuinka hyvin tuosta puheesta sentään tuntee nuorison — mitäh? — nykyajan nuorison", huusi Sokko; "se ainoasti hajoittaa kaikenmoiset olevaiset olot, mutta ei tahdo rakentaa mitään sijaan — mitäh? ei, sen se jättää tekemättä, sillä sitä se ei voi! Se pitää meidän muiden tai jälkeentulevaisten tehdä! mutta repiä rikki — niin, se on helppo asia — mitäh?"
"Niin on", vastasi Mikael Mordtmann, "varmaan on hyvin helppoa sokean tavoin repiä jotakin — esim. nuorisoa. Mutta, kumminkin minun ymmärtääkseni, on yhtä vaikeata maahan asti hajoittaa jokin kuin rakentaa se uudestaan. Ihan varmaan on kaiken sen, mikä vastustaa rouva Löfdalin parannustuumaa — toiselta puolen velttouden ja välinpitämättömyyden, toiselta puolen pöyhkeyden ja oikeassa-olemiskuvittelun — rikkirepiminen oleva hyvin vaivalloinen ja vaikea tehtävä, ja luullakseni olette sekä te että minä päässeet lepoon, ennenkuin se valmistuu. Mutta minun vakuutukseni ja toivoni on kuitenkin, että tämä hajoittamistyö tulee tehdyksi!"
"Niin, maahan hajoitettava se on!" huudahti Venni-rouva innostuneena, "aika on välttämättömästi tuleva, jolloin kaikki käsittävät, kuinka sydämetöntä on uhrata sukupolven toisensa perästä vanhoille ennakkoluuloille ja kuluneille opinsäännöille."
"Hm", vastasi prokuraattori Kahrs, "olemme nyt kuulleet koko joukon kauniita ja ylä-ilmoissa liikkuvia sanoja ja on kai hyödytöntä esittää yksinkertaista, käytännöllistä kysymystä, erittäinkin kun ei käytöllisyys juuri näytä olevan — —"
"Oh, ei niin pistelijäs saa olla, herra prokuraattori! Esittäkää vaan käytännölliset kysymyksenne; kun herra Mordtmann on minun puolellani, en pelkää mitään!"