Börevigin Sören ei pitänyt lainkaan näistä kummastakaan, he eivät toimittaneet tekojaan hänen mielensä mukaan; vaan ei ollut muuta keinoa: "Niin, minä arvelin, että koska Njaedelilla on niin paljon velkaa talostaan, hän sen kernaasti ehkä möisi."
"Paljoako tarjoat?" kysyi Njaedel.
"Hm — enhän minä ole sanonut, että minä juuri haluaisin —"
"Paljoako tarjoat?" uudisti Njaedel.
"Kaksituhatta viisisataa talaria saat."
"Mitä sitä tyhjää!" huudahti luotsivanhin suuttuneena. "Niukuin naukuin Njaedel pääsee sillä rahalla veloistaan. Sitäpaitse on muokattu maata toinen mokoma oston jälkeen. Ei, Sören, enemmän saat hellittää kukkaron nauhaa?"
"Tuohon käteen, Sören", sanoi Njaedel ja ojensi kätensä, "kauppa on tehty."
Luotsivanhin koetti tehdä vastaväitöksiä, vaan Njaedel ehkäisi häntä. Börevigin Sören oli aivan hämillään; se ei ollut hänen tapaistaan, kaukana siitä. Sitten hän kaivoi esiin muutaman sanomalehteen käärityn asiapaperin. "Olisi hyvä — olisi hyvä ehkä jos olisi kirjallinen sopimus. Tässä on — hm — tätä kutsutaan kauppakirjaksi, jos —"
"Sinä olet ajatteleva mies", sanoi Njaedel pilkallisesti. "Anna tänne kynä, luotsivanhin."
Ei auttanut luotsivanhimman puheet. Njaedel otti kynän ja tähräili muutamia paksuja vuohensorkkia, jotka merkitsivät muka Njaedelia, tilaa ei ollut enempää, vaan riittävän sen arveltiin.