Hän ojensi kätensä muutamalle virkaveljelleen ja kuiskasi muutamia sanoja, joihin toinen vastasi luultavasti hymyillen. Keskustelu kaikkialla kävi hiljaisemmaksi, ja kaikki panivat huomionsa valtioneuvokseen, kun he ainoastaan näön vuoksi jatkoivat keskinäistä keskusteluaan.
Tukkukauppias Falck-Olsen, joka lähes neljännestunnin sitten olisi pitänyt istua satulassa, lähestyi nyt äkkiä — ei huolettomasti, tuttavallisesti kuin muinoin, vaan arvokas virkainto naamallaan. Valtioneuvos kallisti hyväntahtoisesti korvansa hänelle, ja tukkukauppias kuiskasi: "Minä otan voiton."
Korkea herra nyökkäsi myöntyväisesti, ja kuin sanansaattaja, joka jättää hovin tärkeine käskykirjeineen, kiiti tukkukauppias huoneitten läpi, jolloin hänen miekkansa helisi ja uusi univormu loisti valoisassa huoneessa, jonne toukokuun ensi päivä loi hemiää, kirkasta auringonvaloaan.
Sillä välin jatkoi valtioneuvos Bennechen kiertoaan, lausuen kullekin ystävällisen sanan eli pienen käskyn.
"Olen keksinyt puheenjohtajan teidän komiteaan", sanoi hän kuvanveistäjälle. "Amtmani Hiorthin."
"Hm — herra tuolla akkunan luona?" kysäsi taiteilia, ilmoittaen pettymystään sillä hienolla tavalla kuin salongissa sopi.
"Vaan eikö se herra ole aivan vieras pääkaupungissa?"
"Ei hän enää tule olemaan vieras", kuiskasi valtioneuvos.
"Aha, ymmärrän!" vastasi toinen ruotsiksi ja kohotti kulmiaan.
Sitten huomattiin että valtioneuvos kätteli amtmani Hiorthia, jota hän oli vaan tehnyt virkaveljilleen valtioneuvostossa; ja amtmani Hiorthin nimitys valtioneuvokseksi vanhan Falben jälkeen annettiin nyt varmaksi asiaksi.