"Me juuri puhelemme, herra toimittaja Mortensen ja minä, kuinka hyvä kumminkin on että näinä tukalina aikoina voipi kaikissa tapauksissa ehdottomasti luottaa papistoon ja tuomaristoon —" amtmani kertoi tämän ylpeydellä.
"Tai toisin sanoen", vastasi valtioneuvos, "että uskonto ja oikeus on meidän puolellamme."
"Mikä mies!" huokasi amtmani Hiorth, kun valtioneuvos meni edelleen; hänen täytyi ehdottomasti verrata lausettaan suuren miehen lauseesen, ja katsoessaan ikkunasta lisäsi: "Niin, paljon tarvitaan todellakin voidakseen täyttää senlaista paikkaa."
"Suvaitkaa minun herra, valt — herra amtmani", virkkoi Mortensen, "suvaitkaa minun muistuttaa teille vanhaa sananlaskua: jolle Jumala viran antaa, antaa hän myös voiman täyttää se."
"Kiitos siitä, kiitos herra toimittaja!" virkahti amtmani ja tarttui hänen käteensä lämpöisesti. "Niin, te olette oikeassa; kaikki pitää tulla ylhäältä!" ja hän loi silmänsä kohti kirkasta sinistä kevättaivasta, joka kaareutui yli talon.
Nyt alkoivat ekstraordinarit Hiorth ja Bennechen antaa sampanjakorkkien paukkua, joka oli heidän tehtävänsä tämän tärkeän päivän tapahtumissa; ja seura lähestyi yhä enemmän ruokahuoneita, jossa valtioneuvos vähitellen kokoili ympärilleen ylhäisimmät pöydän ylipäähän. Syntyi odotuksen hiljaisuus, kun hän kohotti lasinsa ja alkoi puhua:
"Hyvät herrat! Kun luon silmäyksen yli tämän seuran, syntyy minussa ehdottomasti ajatus: mikä on, joka yhdistää meidät kaikki niin kiinteästi? Niin, se on yhteinen innostus, yhteinen työ meidän korkean yksivaltamme eteen."
Mortensenin täytyi nauran akkunanvarjostimien takana, jossa hän seisoi ja teki muistoonpanoja. Hän ajatteli puhetta, jonka hän oli pitänyt samassa salissa ja samasta aineesta, vaan toisenlaiselle kuuliakunnalle.
Valtioneuvoksen puhe sai korkeamman määrän kuin tavallisesti, erittäinkin lopun kirjoitti Mortensen hyvin tarkasti:
"Niin, hyvät herrat! puhutaan niin paljon siitä, että meidän aikamme on työaikakausi. Vaan ainoastaan harvat ovat niitä — minä valitan että niin on — ainoastaan harvat ovat niitä, jotka oikein ymmärtävät mitä todellinen työ merkitsee ja kutka ne ovat todelliset työmiehet maassa. Silla on" — puhuja katseli ympärilleen — "on joukko miehiä, jotka rakastavat järjestystä enemmän kuin itsevaltaisuutta, jotka uskollisina ja kuuliaisina muuttumattomille totuuksille, joita esi-isämme ovat jättäneet meille perinnöksi laeissaan ja hurskaassa uskossaan, pitävät vahtia valtaistuimen ympärillä, siinä syvässä, vakaassa vakuutuksessa, että mikä semmoisena aikana, joka on täynnä eripuraisuutta ja vallankumousta, pitää yhteiskuntaa koossa ja kiertää vahvan siteen kansan parhaimman ympäri, se lähtee yksivallan pyhästä persoonasta, se yhtyy hänessä! hyvät herrat! Jumala varjelkoon hänen majesteetiansa kuningasta!"