"Eläköön kuningas!" mölysi everstiluutnantti Grabs, ja sitten seurasi hurraahuuto, jotta lusikat kilisivät; vieläpä kanslian kuihtuneimmatkin miehet huusivat muotonsa siniseksi, vilkutellen molemmin puolin sivulleen, nähdäkseen täyttikö kukin velvollisuutensa.
Kun melu vaikeni, tuli valtioneuvoksen palvelia sisään kiiruusti ja toi syvään kumartaen sähkösanoman hopeatarjottimella.
Valtioneuvos avasi ja luki sanoman hiljaa, hengittämättä ihan.
"Hyvät herrat! Puolen tunnin perästä on kuninkaallinen matkue pysäkillä."
Yleinen liike syntyi, vaan valtioneuvos kohotti kätensä, ja hiljaisuus taas valtasi.
"Hyvät herrat!" sanoi hän syvällä, juhlallisella äänellä. "Kukin paikoilleen. Hetki on tärkeä; hänen majesteetinsa toivoo että kukin täyttää velvollisuutensa."
Näin sanottuaan kääntyi hän äkkiä, jätettyään pikaisen hyvästin, antoi merkin amtmani Hiorthille, ja molemmat kiiruhtivat huoneitten läpi ja katosivat pienestä ovesta, jonka esirippu sulkeutui heidän jälkeensä.
Mieliala juhlallisena erosi seura, ja Mortensen kirjoitti muistikirjaansa:
"Tämä oli niitä suuria unohtumattomia hetkiä, jolloin ikäänkuin tuntee mailmanhistorian valtimon lyönnin." —
Rouva Bennechen oli jo vetäytynyt takaisin. Päivän mielenliikutusten valtaamana heittäysi hän sänkyyn katkerasti itkien.