Rahvas huomasi päivällisen loppuneeksi kun punasia naamapareja näyttäytyi akkunoista ja ovista — ulos ei voitu mennä tuossa jumalattomassa ilmassa.
Kun kahvia oli juotu, laitettiin huone jälleen käräjätuvaksi, ja kihlakunnantuomari käski juhlallisesti oikeuden alkamaan istuntonsa.
Tuomioistuimella istuessaan oli kihlakunnantuomari muhkean näköinen, Valkotukkaista päätä ympäröi arvokkuuden kaari, ja terävät vaaleanharmaat silmänsä tunkeusivat syvälle kanteen alaiseen ja todistajiin. Hän oli tunnettu taitavaksi tuomariksi, vaan pääavunsa epäilemättä oli se taitonsa, jolla hän johti tutkintoa.
Ei kukaan ymmärtänyt niinkuin hän houkutella erehtymään, käännellä sanoja, laittaa ristiriitaan ja hämminkiin, jotta ne, ennen kun saattoi arvatakaan, näyttivät puoleksi tunnustaneen, ja tällä tavoin hän tavallisesti, omilla sanoillaan sanottuna, "urkki totuuden ulos."
Tänään sujuivat asiat ihmeen sukkelaan, mutta kelvollisesti kumminkin. Tukku riita-asioita meni nopeasti menojaan. Kaikki asianajajat tiesivät nyt, että oli kysymyksenä päästä siihen muka maan mainioon asiaan, salavuoteusjuttuun näet, ja tönkkien toisiaan kylkeen ja salakähmään silmiään iskien iloitsivat he tuosta huvittavasta jutusta. Senpätähden ei ratkaistu monta asiaa, vaan tahdottiin lykkäystä toisiin käräjiin ja nurkumatta myönnettiin. Tyhmä asianajaja Kruse ainoastaan ei ymmärtänyt mitikään, vaan käski yhtä myötää sanansa pöytäkirjaan kirjoitettavaksi. Asianajaja Kahrs nykäsi häntä takista ja Alfred Bennechen, joka oli pöytäkirjurina, väänti suutansa, ja kihlakunnantuomari puheli ja kääntelihe rauhatonna tuolillaan.
Vihdoin viimein oli Kruse valmis, ja salavuoteusjuttu huudettiin.
Ovet olivat auki etehiseen ja kartanolle, ja rahvas seisoi tungoksissa ulkopuolella ja sisässä puolilattiaan lakituvassa.
Sarkavaatteet, jotka olivat märkiä, rupesivat haisemaan lämpimässä; ilma paneusi raskaaksi, berliinisinisenhajuiseksi, ja vesinoppia vyöryi myötään akkunain laseja pitkin. Etehisessä seisoi tihrusilmä mies pahimmassa tungoksessa. Hän oli niin pahasen pieni ettei hän voinut mitään nähdä, vaan levottomasti kuunteli hän joka sanaa eikä ymmärtänyt tään taivaallista.
Kun kihlakunnantuomari kuuli vastaajan nimen, sanoi hän: "Njaedel?
Muukalainen nimihän se on?"
"Se on sama kuin Niilo", puuttui puheesen Tofte, joka aina oli kernas palvelukseen, "Heiekylässä kansa sanoo Niiloa Njaedeliksi."