"Mikä juttu se on, Kahrs!" kuiskasi hän.
"Minä katson listasta", vastasi Kruse kovalla äänellä.
"Pököpää!" tiuskasi Kahrs; vaan sitten kääntyi hän suurimmalla kunnioituksella tuomarin puoleen ja lausui pöytäkirjaan pantavaksi: "Kantajan puolesta oli läsnä Boyesen Kahrsiin kautta ja tahtoi lykkäystä toisiin."
"Lykkäystä", vastasi kihlakunnantuomari omituisella äänenpainolla ja pitkänpuoleisesti.
"Vierasnmiehen kuulustelemista varten", jatkoi Kahrs.
"Missä ne käräjät pidetään?" kysyi tuomari ilkkuen: hän hyvin kyllä ymmärsi, että toisella ei ollut mitään käsitystä asiasta.
"Röldalissa", vastasi Kahrs järkähtämättömän vakaisena ja arvelematta.
Soinnukas ääni ja vakaiset, arvokkaat kasvonjuonteet sopivat hyvin hyvästi juhlalliseen toimitukseen.
Tuomari heitti asianajajalle hyväksyvän silmäniskun, ja pari kirjuria nauraa tirskui, vaan Kahrs, joka seisoi niin, että rahvas näki suoraan hänen kasvonsa, piti naamallaan kunnioitusta ilmaisevat juonteet, ja kun hänen lykkäyspyyntönsä hyväksyttiin — hevoshuijarin asianajajalla, Toftella ei ollut mitään vastaan sanomista — vetäysi hän takaisin syvään kumartaessaan, joka aina teki hyvän vaikutuksen.
"Seuraava juttu!" huusi kihlakunnantuomari.