"Eikä hän ainoastaan tehnyt sitä, vaikka sekin jo riitti, mutta sitäpaitsi hän vehkeili."
Häneltä oli löydetty salkku. Tässä salkussa oli muka tulipalomääräyksiä, surmaamiskäskyjä, todistus siitä, että hänen kätyreilleen oli jaettu kymmenen tuhatta kuulaa.
Tämä oli aivan järjetön syytös, mutta kun kansa kerran on joutunut äärimmäisen vihan valtaan, uskoo se vaikka kuinka mahdottomia asioita.
Mies, jota tästä kaikesta syytettiin, oli vielä nuori, kolmenkymmenen tai kolmenkymmenen kahden vuotias, komeasti puettu, ja hän melkein hymyili keskellä näitä iskuja ja solvauksia; hän katseli ympärilleen aivan huolettomana ja lueskeli hänelle näytettyjä solvaavia kirjoituksia puhellen rauhallisesti Rivièren kanssa.
Kaksi miestä oli ärtynyt hänen rauhallisuudestaan ja he päättivät häntä kauhistuttaa ja halventaa. He asettuivat molemmat rattaiden astinlaudoille ja pitivät kumpikin pajunettinsa kärkeä Berthierin rinnan kohdalla.
Mutta Berthier oli uhkamielisyyteen asti urhoollinen: ei hän niin vähästä säikähtänyt. Hän keskusteli yhä rauhallisesti valitsijan kanssa, aivan kuin nämä molemmat pajunetit eivät olisi olleet kuin rattaisiin kuuluvia vaarattomia osia.
Kansa vimmastui tästä uhmailemisesta, joka oli Foulonin hurjan pelon suora vastakohta. Kansa karjui hänen rattaittensa ympärillä ja odotti kärsimättömänä hetkeä, jona se uhkauksen sijasta voisi tuottaa tuskaa.
Ja silloin Berthierin katse kiintyi muodottomaan ja veriseen esineeseen, jota hänen kasvojensa edessä pidettiin. Hän tunsi äkkiä appensa pään, joka painui melkein hänen huuliaan vastaan.
Tahdottiin, että hän suutelisi sitä.
Rivière suuttui tästä ja siirsi kädellään peitsen syrjään.