Berthier kiitti häntä kädenliikkeellä eikä edes kääntynyt katsomaankaan tätä hirvittävää voitonmerkkiä, jota pyövelit kuljettivat hänen kärryjensä takana, hänen päänsä yläpuolella.
Siten saavuttiin Grève-torille. Vartijat oli uudelleen koottu ja heidän kovien ponnistustensa avulla jätettiin vanki valitsijoiden käsiin ja vietiin kaupungintaloon.
Vaarallinen tehtävä, pelottava edesvastuu, joka sai Lafayetten uudelleen kalpenemaan ja Baillyn sävähtämään.
Kun kansa oli hiukan rikkonut kaupungintalon portaitten eteen jääneitä rattaita, asettui se hyville paikoille, tukki kaikki ovet, teki valmistuksensa, hankki uudet köydet lyhtytolpan poikkirautaan.
Kun Billot näki Berthierin tyynesti nousevan kaupungintalon portaita ylös, ei hän voinut olla katkerasti itkemättä ja repimättä tukkaansa.
Pitou oli jättänyt rannan ja tullut kadulle, luultuaan Foulonin kidutuksen loppuneen. Vaikka Pitou vihasikin Berthieriä, joka hänen mielestään oli syyllinen kaikkeen siihen, mistä häntä syytettiin, ja siihenkin, että oli lahjoittanut Catherinelle korvarenkaat, kauhistui hän ja vaipui nyyhkyttäen erään penkin taakse.
Tällä välin Berthier saapui neuvostosaliin aivan kuin olisi ollut kysymys jostakusta muusta kuin hänestä ja keskusteli valitsijoiden kanssa.
Hän tunsi heistä suurimman osan, olipa sukuakin muutamien kanssa.
Nämä loittonivat hänestä, sillä arat luonteet kauhistuvat joutuessaan yleisessä epäsuosiossa olevan henkilön seuraan.
Hän kuunteli yksityiskohtaisia kertomuksia Foulonin kuolemasta.
Sitten hän kohauttaen olkapäitään lausui: