Vaikka Billot olikin kansanvaltainen, ei hän voinut olla ihailematta miestä, joka laski leikkiä silloin, kun hänen henkensä riippui heikosta langasta.
"Istukaa paikoillenne", sanoi Bailly valitsijoille, "me käymme tutkimaan syytettyä."
"Olkoon niin", sanoi Berthier, "mutta huomautan teille, että olen väsynyt. Kahteen päivään en ole nukkunut. Tänään tullessani Compiègnesta Pariisiin on minua kolhittu, lyöty ja pistetty. Kun pyysin ruokaa, tarjottiin minulle heiniä, eivätkä ne ole oikein ravitsevia. Päästäkää minut jonnekin nukkumaan, vaikkapa vain tunnin ajaksi."
Tällöin Lafayette poistui vähäksi aikaa tarkastaakseen ja palasi entistään masentuneempana.
"Rakas Bailly", sanoi hän pormestarille, "vimma on noussut korkeimmilleen. Jos pidämme täällä Berthierin, joudumme piiritetyiksi. Jos puolustamme kaupungintaloa, niin annamme noille hurjille odottamansa tekosyyn. Jos myönnymme, niin näytämme siten joka kerta taipuvamme, kun vain ahdistetaan."
Tällä välin Berthier oli istuutunut ja sitten ruvennut pitkälleen eräälle penkille.
Hän valmistautui nukkumaan.
Ikkunasta kaikuivat vimmaiset huudot, mutta ne eivät häntä häirinneet. Hänen kasvoillaan säilyi rauhallisuus, hän tahtoi unohtaa kaikki, antaakseen unen vallata aivonsa.
Bailly keskusteli valitsijoiden ja Lafayetten kanssa.
Billot katseli Berthieriä.