Kaikki valitsijat olivat nähneet Lafayetten voimattomuuden tämän myrskyn keskellä. Nyt heidän viimeinen varustuksensa oli sortunut.
He päättivät, että kaupungintalon vartiosto veisi Berthierin
Abbayehin.
Se oli samaa kuin lähettää Berthier kuolemaan.
"No siis!" sanoi Berthier, kun päätös oli tehty.
Ja katsottuaan näihin miehiin syvästi halveksien, hän asettui vartijoiden väliin, kiitettyään kädenliikkeellä Baillytä ja Lafayettea ja käteltyään vielä kerran Billotia.
Bailly kääntyi poispäin silmät täynnä kyyneleitä, Lafayette silmät täynnä suuttumusta.
Berthier astui kaupungintalon portaita alas yhtä tyynesti kuin oli niitä noussutkin.
Kun hän ilmestyi portaitten yläpäähän, niin torilta kaikui kamala huuto, joka sai kiviportaatkin, mille hän astui, vapisemaan.
Mutta hän katseli halveksivaisesti ja tyynesti näitä leimuavia silmiä ja kohauttaen olkapäitään sanoi:
"Kylläpä kansa on kummallinen? Miksi se noin karjuu?"