"Niin, sen saamme nähdä! Niin, sen saamme nähdä. Me näemme kaikki, sinä niinkuin minäkin, minä niinkuin sinäkin, niinä niinkuin hänkin. Juuri sitä niinä ajattelin äsken, kun näit minut synkän näköisenä ja sitä ihmettelit."
"Te kauhistutatte minua! Kun kansa yhtyy, auttaa toistaan, liittyy kiinteäksi kokonaisuudeksi saavuttaakseen yhteisen onnellisuuden, niin sekö teidät saattaa synkäksi, tohtori Gilbert?"
Tämä kohautti olkapäitään.
"Siis", jatkoi Billot vuorostaan kysellen, "mitä sanotte te, joka nyt epäilette, te, joka olette kaikki valmistanut Uudessa maailmassa ja annatte vapauden vanhalle?"
"Billot", jatkoi Gilbert, "tietämättäsi lausuit sanan, joka ratkaisee arvoituksen. Sen sanan, jonka Lafayette on lausunut ja jota tuskin kukaan ymmärtää, tuskin hän itsekään, että me olemme antaneet vapauden Uudelle maailmalle."
"Me ranskalaiset. Sepä on kaunista."
"Se on kyllä kaunista, mutta se tulee hyvin kalliiksi", sanoi Gilbert surullisesti.
"Joutavia! Rahat on tuhlattu, tili on maksettu", sanoi Billot iloisesti. "Hiukan rahaa, paljon verta, ja velka on suoritettu."
"Sokea!" huudahti Gilbert, "joka et näe tässä Lännen aamunkoitossa meidän kaikkien turmiomme siementä! Miksi syyttäisin heitä, koska en itsekään nähnyt heitä pitemmälle? Kun annoimme vapauden Uudelle maailmalle, Billot, pelkään menettäneemme vanhan maanosan."
"Rerum novus nascitur ordo" [syntyy uusi asiain järjestys. — Suom.], sanoi Pitou perin vallankumouksellisen varmana.