Tänä aikana kuningatar, joka tunsi olevansa kaiken vihan esineenä, pysytteli syrjässä. Hän teeskenteli, sillä vaikka hän tiesikin olevansa vihan maalitauluna, tiesi hän samalla olevansa monien toiveiden päämääränä.
Kuninkaan Pariisin-matkan jälkeen hän oli tuskin nähnytkään Gilbertiä. Kerran hän kuitenkin oli tavannut tohtorin kuninkaan etuhuoneessa. Ja kun Gilbert kumarsi syvään, oli kuningatar ensimmäisenä puhutellut häntä.
"Hyvää päivää", sanoi hän, "menettekö kuninkaan luo?" Sitten hän lisäsi hymyillen ja samalla hiukan ivallisesti: "Neuvonantajana vai lääkärinä?"
"Lääkärinä, madame", vastasi Gilbert. "Minulla on tänään palvelusvuoro."
Hän viittasi Gilbertiä seuraamaan. Gilbert totteli.
Molemmat tulivat pieneen salonkiin, josta päästiin kuninkaan huoneeseen.
"Huomaattehan, monsieur", sanoi kuningatar, "että petitte minua, kun eräänä päivänä Pariisin-matkasta puhuttaessa vakuutitte, ettei kuningasta uhkaisi mikään vaara."
"Minäkö petin, madame?" kysyi Gilbert kummastuneena.
"Juuri te. Ammuttiinhan kuningasta kohti."
"Kuka sitä on sanonut, madame?"