He valikoivat itselleen määrätyn univormun tunteakseen toisensa, liittyivät palveluksesta vapaina oleviin upseereihin, kaikkiin Pyhän Ludvigin ritarikunnan ritareihin, jotka vaara tai varovaisuus oli tuonut Versaillesiin. Sieltä he hajaantuivat Pariisiin, joka silloin näki suureksi hämmästyksekseen keskellään joukon ihan uusia vihollisia; he olivat hävyttömiä ja tiesivät salaisuuden, joka sopivassa tilaisuudessa kyllä tuli ilmi.
Sinä hetkenä kuningas saattoi huoleti lähteä. Hänellä olisi ollut tuki, häntä olisi matkalla suojattu, ja ehkä Pariisi, joka ei vielä asiaa tarkoin tiennyt ja oli huonosti valmistautunut, olisi päästänyt hänet menemään. Mutta Itävallattaren pahat henget vartioivat kaikkea.
Liège nousi kapinaan keisariaan vastaan, ja Itävallalla oli tämän tähden siksi paljon vaikeuksia, että Ranskan kuningatar unohtui.
Kuningatar puolestaan arveli, että sellaisena aikana oli hänen hienotunteisena lykättävä pakonsa tuonnemmaksi. Ja silloin asiat, jotka olivat päässeet alkuun, alkoivat kiitää hurjaa vauhtia eteenpäin.
Flandrian rykmentille annettujen suosionosoitusten jälkeen päätti henkivartiosto pitää pidot rykmentin upseereille. Nämä päivälliset, tämä juhla, määrättiin lokakuun ensimmäiseksi päiväksi. Kaikki kaupungin huomattavimmat henkilöt oli kutsuttu juhlaan.
Mistä oli puhe? Veljeytymisestä flandrialaisten sotilaitten kanssa. Miksi eivät sotilaat olisi veljeytyneet keskenään, koska piirikunnat ja maakunnatkin veljeytyvät! Oliko perustuslaissa kielto, joka esti aatelisia veljeytymästä?
Kuningas oli vielä rykmentin ylipäällikkö ja komensi sitä yksinään. Hän omisti vielä yksinään Versaillesin palatsin. Hänellä oli oikeus ottaa sinne vieraakseen kenet halusi.
Miksi hän ei olisi ottanut vastaan näitä kunnon sotilaita ja arvokkaita aatelisia, jotka saapuivat Douaista käyttäydyttyään siellä hyvin? Eihän mikään ollut sen luonnollisempaa. Eikä se ketään kummastuttanut, saatikka säikyttänyt.
Tämän yhteisen aterian tarkoituksena oli lujittaa sitä tunnetta, joka oli kaikilla Ranskan armeijan rykmenteillä, niiden tehtävänä kun oli puolustaa vapauden ohella kuningaskuntaa.
Tiesiköhän kuningas edes, mitä oli päätetty?