Äkkiä kuuluu kovaa melua Vannerie-kadun puolelta. Bailly saapuu nyt vuorostaan kaupungintaloon.
Kun joukko näkee hänet, kaikuu joka taholta huutoja: Leipää, leipää!
— Versaillesiin, Versaillesiin!
Kansan keskeen hukkunut Lafayette tuntee, että laine nousee yhä korkeammalle ja tukehuttaa hänet.
Hän lykkää joukkoa syrjään päästäkseen hevosensa luo niin kiihkeästi kuin hukkuva ui tarttuakseen kallioon.
Hän pääsee hevosen luo, nousee satulaan ja yrittää ratsastaa portaiden luo. Mutta tie hänen ja kaupungintalon välillä on tukossa; ihmismuurit ovat kohonneet eteen.
"Hitto vieköön, kenraali, te jäätte meidän luoksemme!" huutavat miehet.
Samalla kertaa kaikki huutavat: Versaillesiin! Versaillesiin!
Lafayette epäröi, horjuu. Jos hän menee Versaillesiin, voi hän epäilemättä siellä auttaa kuningasta, mutta voiko hän hallita koko tätä joukkoa, joka häntä vaatii Versaillesiin lähtemään? Voiko hän hillitä tätä tulvaa, joka on riistänyt maan hänen jalkojensa alta ja jota vastaan hän turhaan taistelee pelastaakseen itsensä?
Äkkiä muuan mies astuu portaita alas, lykkää joukon syrjään, pitää kädessään kirjettä ja käyttää niin hyvin nyrkkejään ja jalkojaan, etupäässä kyynärpäitään, että pääsee Lafayetten luo. Tämä mies on uupumaton Billot.
"Tässä on kirje kolmeltasadalta teille", sanoo hän.