Sillä nimellä mainittiin valitsijoita.
Lafayette ottaa kirjeen, avaa sen ja aikoo lukea sen itsekseen, mutta kaksikymmentä tuhatta ääntä huutaa yhtaikaa: "Ääneen! Ääneen!"
Lafayetten on siis pakko lukea kirje ääneen. Hän viittaa kaikkia vaikenemaan. Samassa, kuin ihmeen kautta, seuraa hiljaisuus tätä tavatonta melua, ja kaikkien kuullen hän lukee seuraavan kirjeen:
"Ottaen varteen olosuhteet ja kansan tahdon sekä ylikenraalin esityksestä, jota emme ole voineet hylätä, valtuutamme täten sekä määräämme ylikenraalin lähteinään Versaillesiin. Neljä valtuuston jäsentä seuraa häntä."
Lafayette-parka ei ollut esittänyt mitään valitsijoille, jotka mielellään siirsivät osan tulevien tapahtumien vastuusta hänen niskoilleen. Mutta kansa uskoi, että hän todellakin oli esittänyt, ja kun tämä kenraalin esitys vastasi sen omaa tahtoa, huusi se: Eläköön Lafayette!
Silloin Lafayette kalpeni ja sanoi vuorostaan: Versaillesiin!
Viisitoistatuhatta miestä seurasi häntä. Heidän innostuksensa ei ollut yhtä meluisa kuin edeltä menneiden naisten, mutta sitä peloittavampi.
Koko tämä joukko oli matkalla Versaillesiin pyytääkseen kuninkaalta leivän murusia, jotka olivat pudonneet henkikaartin juhlapöydästä lokakuun ensimmäisen ja toisen päivän välisenä yönä.