Kuningas kohautti olkapäitään, enemmän säälistä kuin ylenkatseesta.
"Jos minulla olisi leipää", sanoi hän, "niin en odottaisi heidän tuloaan Versaillesiin sitä pyytämään".
Tekemättä muita huomautuksia, katsoen kaihomielin siihen suuntaan, mihin oli aiottu lähteä metsästysretkelle, joka nyt oli lopetettava, hän sanoi:
"Lähtekäämme siis Versaillesiin."
Ja hän lähti Versaillesiin.
Hän saapui juuri silloin, kun asetorilta kuului kovaa huutoa.
"Mitä tuo on?" kysyi kuningas.
"Sire", huusi Gilbert tullen sisään kalmankalpeana, "henkivartiostonne hyökkää Georges de Charnyn johtamana Kansalliskokouksen puheenjohtajaa ja hänen mukanaan tulevaa lähetystöä vastaan."
"Mahdotonta!" huudahti kuningas.
"Kuulkaahan, miten ne huutavat, joita surmataan."