Renki hämmästyi huomatessaan, että kypärä ja miekka tunsivat hänen nimensä, otti lakin päästään ja siveli tukkaansa. Pitou meni hymyillen hänen ohitseen. Mutta renki ei rauhoittunut. Pitoun ystävällinen hymy oli jäänyt piiloon kypärän alle.
Samalla kertaa huomasi muori Billot sotilaan, katsoessaan ruokasalin ikkunasta. Hän nousi.
Maaseudulla oltiin siihen aikaan varuillaan. Hirveitä huhuja liikkui, puhuttiin rosvoista, jotka hakkasivat metsän maahan ja korjasivat vihannan laihon.
Mitä tiesi tämän sotilaan tulo? Oliko hän hyökkäämässä vai puolustamassa?
Muori Billot tarkasti silmänräpäyksessä koko Pitoun. Hän ihmetteli, kuinka miehellä, jolla oli huonot jalkineet, oli niin kiiltävä kypärä. Ja miettiessään hän kallistui yhtä paljon epäilyksien kuin toivonkin puolelle.
Tämä tuntematon sotilas tuli keittiöön. Muori Billot astui pari askelta vastatullutta kohti. Pitou puolestaan tahtoi olla yhtä kohtelias ja otti kypärän päästään.
"Ange Pitou", huudahti muori Billot, "Ange Pitou!"
"Päivää, rouva Billot", vastasi Pitou.
"Ange! Kukapa tätä olisi aavistanut! Oletko mennyt sotaväkeen?"
"Sotaväkeenkö?" sanoi Pitou.