"Kyllä minä nyt muistan", sanoi aatelimies. "Se on sama, jolla on polvet kuin ruokaliinan solmut."
Catherine alkoi nauraa. Pitou tunsi itsensä nöyryytetyksi, epätoivoiseksi; hän katseli polviaan, jotka todellakin olivat solmujen näköiset, nousi toisen kätensä nojaan, mutta vaipui jälleen huoaten vatsalleen.
"Älkää tehkö liian paljon pilaa Pitou-raukasta", sanoi Catherine.
"Arvatkaahan, mitä hän ehdotti minulle äsken?"
"En. Kertokaahan se, kaunokaiseni."
"Hän lupasi saattaa minua Ferté-Miloniin."
"Jonne ette mennytkään."
"En, sillä tiesinhän teidän odottavan minua täällä. Vaikka minähän melkein sain odottaa teitä."
"Tiedättekö, Catherine, että nyt lausuitte ihan kuninkaallisen huomautuksen?" [Viittaus Ludvig XIV:n lausumaan: Olin saamaisillani odottaa. — Suom.]
"Todellako! Sitä en huomannut."
"Miksi ette suostunut tuon ylvään ritarin tarjoukseen? Hän olisi huvittanut meitä suuresti."