"Päästäksenne vapaiksi", sanoi Pitou; "sitä varten ei riitä yksi päivä, vaan kaikki päivät pitää uhrata."
"Siis", sanoi Boniface, "kun tehdään työtä vapauden puolesta, niin levätään."
"Boniface", vastasi Pitou ylpeästi kuin loukkaantunut Lafayette, "ne eivät koskaan ansaitse vapauttaan, jotka eivät osaa polkea jalkoihinsa ennakkoluuloja."
"Mielelläni minä olen työtä tekemättä", sanoi Boniface. "Mutta miten on syömisen laita?"
"Kuka silloin syö?" kysyi Pitou.
"Haramontissa syödään vielä. Eikö Pariisissa syödä enää?"
"Siellä syödään sitten, kun on voitettu tyrannit", sanoi Pitou. "Syötiinkö heinäkuun neljäntenätoista päivänä? Kuka sinä päivänä ajatteli syömistä? Ei, siihen ei ollut aikaa."
"Ah!" sanoivat innostuneimmat; "varmaankin Bastiljin valloitus oli ihanaa!"
"Syödä!" jatkoi Pitou halveksivaisesti. "Juoda kyllä. Silloin tuli hiki, ja ruudin sauhu on kitkerää."
"Mutta mitä silloin juotiin?"