"Mitäkö juotiin? Vettä, viiniä, viinaa. Naiset pitivät siitä huolta."
"Naisetko?"
"Niin, suurenmoiset naiset, jotka tekivät lippuja hameittensa etukaistoista."
"Todellako!" huudahtivat kuulijat ihastuneina.
"Mutta totta kai seuraavana päivänä syötiin?" kysyi muuan epäilevä olento.
"Sen kyllä myönnän", sanoi Pitou.
"Siis", jatkoi Boniface riemuissaan, "jos kerran syötiin, niin totta kai oli tehty työtäkin?"
"Herra Boniface", vastasi Pitou, "te puhutte näistä asioista tuntematta niitä. Pariisi ei ole mikään pikku kylä. Siellä ei ole asukkaina maalaisia, jotka ovat tottuneet palvelemaan vain vatsaansa: obedientia veniri, niinkuin me oppineet sanomme latinankielellä. Ei, Pariisi on, niinkuin sanoo herra de Mirabeau, kansakunnan pää, siis aivot, jotka ajattelevat koko maailman puolesta. Aivot eivät koskaan syö, hyvä herra."
"Se on totta", tuumivat kuuntelijat.
"Ja kuitenkin aivot, jotka eivät mitään syö, tulevat ravituiksi", sanoi Pitou.