"Millä tavalla ne tulevat ravituiksi?" kysyi Boniface.
"Näkymättömästi, ruumiin ravinnon kautta."
Tässä haramontilaisten järki pysähtyi.
"Selitäpähän tuo, Pitou", sanoi Boniface.
"Sehän on helppoa", lausui Pitou, "Pariisi on aivot, niinkuin sanoin, maakunnat ovat jäseniä; maakunnat saavat tehdä työtä, juoda ja syödä. Pariisi ajattelee."
"Siinä tapauksessa minä jätän maaseudun ja menen Pariisiin", sanoi
Boniface. "Tuletteko te toiset minun kanssani Pariisiin?" Osa
kuulijakunnasta purskahti nauruun ja näytti liittyvän Bonifaceen.
Pitou huomasi tämän pilkantekijän saattavan hänet epäsuosioon.
"Menkää vain Pariisiin", huudahti hän vuorostaan "ja jos sieltä löydätte edes yhden niin naurettavan kuin te olette, ostan teiltä tällaisia kaniininpoikasia ja maksan louisdorin kappaleesta."
Ja toisella kädellään Pitou näytti kaniininpoikastaan ja toisella kilisteli niitä kultarahoja, jotka hänellä vielä oli jäljellä Gilbertin jalomielisestä lahjoituksesta.
Naurajat olivat nyt Pitoun puolella. Siitä Boniface suuttui vuorostaan tulipunaiseksi.
"Kuulehan, herra Pitou, sinä alat täällä käydä liian koppavaksi, kun sanot ihmisiä naurettaviksi!"