Epäilevä Boniface, joka seisoi muutaman askeleen päässä, kuuli sen ja tuli nöyränä sanomaan Pitoulle:
"Et saa meihin suuttua, Pitou, jos emme tunne vapautta yhtä hyvin kuin sinä."
"Ei ole nyt puheena vapaus", sanoi Pitou, "vaan ihmisen oikeudet."
Toinen voimanisku, jolla Pitou uudelleen järkytti kuulijakuntaa.
"Kyllä sinä todellakin olet oppinut", sanoi Boniface, "ja me kunnioitamme sinua."
Pitou kumarsi.
"Niin", sanoi hän, "kasvatus ja kokemus ovat asettaneet minut teidän yläpuolellenne ja jos äsken puhuin hiukan ankarasti teille, tapahtui se vain ystävyydestä."
Kaikki taputtivat käsiään. Pitou huomasi voivansa nyt puhua mitä tahtoi.
"Te puhuitte äsken työstä", sanoi hän. "Mutta tiedättekö, mitä työ on? Teidän mielestänne on työtä puunhakkuu, viljanleikkuu, kastanjoiden kerääminen, lyhteiden sitominen ja kivien muuraaminen yhteen muurisaven avulla… Tämä on teidän mielestänne työtä. Teidän mielestänne minä siis en tee työtä. Mutta te erehdytte, minä teen yksinäni enemmän työtä kuin te kaikki yhteensä, sillä minä ajattelen teidän vapauttamistanne, uneksin vapauttanne, yhdenvertaisuuttanne. Yksi ainoa minun hetkistäni vastaa siis sataa teidän päivistänne. Työtä tekevät härät menettelevät samoin, mutta työtä tekevä ihminen voittaa kaikki aineen voimat. Minä yksinäni vastaan teitä kaikkia. — Katsokaahan Lafayettea. Hän on hento mies, vaalea, tuskin Claude Tellieriä pitempi. Hänellä on terävä nenä, laihat sääret, käsivarret sellaiset kuin tämän tuolin pienat. Hänen käsistään ja jaloistaan ei kannata puhuakaan; yhtä hyvin voisi olla niitä ilmankin. No niin, se mies on kantanut kahta maailmaa hartioillaan, yhtä enemmän kuin Atlas, ja hänen pienet kätensä ovat taittaneet Amerikan ja Ranskan kahleet… Koska hänen käsivartensa ovat tehneet sen, vaikka ne ovat kuin tuolin pienat, mitä sitten voivatkaan minun käsivarteni tehdä?"
Ja Pitou ojensi kyhmyiset käsivartensa, jotka olivat kuin pähkinäpuun oksat.