Tämän lisäksi hän valikoi suoran miekan, samanlaisen kuin oli Lafayettella, jonkun Fontenoyn tai Filipsburgin sankarin säilän ja pisti sen kupeelleen.
Hänen molemmat toverinsa ottivat kumpikin olkapäilleen kaksitoista kivääriä, ja vaikka paino olikin hirveän suuri, eivät he vaipuneet sen alle: siksi huumaava oli heidän ilonsa. Pitou piti huolen kaikesta muusta.
He menivät puiston kautta, jotta eivät marssisi Villers-Cotteretsin läpi ja herättäisi turhaa huomiota. Sitäpaitsi oli tie sen kautta lyhyin.
Tätä lyhyempää tietä mennessään voivat nämä kolme upseeria myös välttää sellaisia, joilla mahdollisesti oli toiset valtiolliset ajatukset kuin heillä. Pitou ei pelännyt taistelua, ja todistuksena siitä olikin hänen valitsemansa pyssy. Mutta Pitousta oli tullut harkitseva mies, ja harkittuaan hän oli tullut siihen tulokseen, että jos mies voi hädän tullen puolustautua yhdellä kiväärillä, niin monesta ei olisi suurtakaan apua.
Sankarimme riensivät siis kalliine saaliineen puiston halki ja joutuivat tienhaaraan, jossa voivat pysähtyä. Viimein he uupuneina ja hikeä tippuen veivät Pitoun asuntoon tämän kalliin aarteen, jonka isänmaa, ehkä hiukan sokeasti kylläkin, oli uskonut heidän huostaansa.
Kansalliskaarti kokoontui vielä samana iltana, ja päällikkö Pitou antoi pyssyn jokaiselle ja lausui kuten spartalaiset äidit sanoivat antaessaan kilven pojalleen: "Tämän kanssa tai tämän päällä."
Tässä pienessä kyläkunnassa, joka Pitoun nerokkaisuuden avulla oli muuttunut ihan toiseksi, kuului kuhinaa ikäänkuin muurahaispesästä maanjäristyksen aikana.
Pyssyn omistamisen ilo erikoisesti salametsästystä harrastavan kansan keskuudessa, jonka metsästyshalu oli muuttunut intohimoksi metsävartijain pitkän sorron aikana, vaikutti sen, että Pitou heidän mielestään oli maan päälle tullut jumala. Kaikki unohtivat hänen pitkät säärensä, hänen pitkät käsivartensa, unohtivat hänen suuret polvensa ja ison päänsä, hänen naurettavan menneisyytensäkin, ja hän oli ja pysyi paikkakunnan suojelushenkenä koko sinä aikana, jonka vaalea Foibos käytti käydäkseen vierailulla kauniin Amphitritensä luona.
Seuraavana päivänä intoilijat käsittelivät yhä uudelleen pyssyjään? tutkien niitä tuntijan tavoin. Toiset iloisina, jos lukko oli kunnossa, toiset koettaen korvata kohtalon vääryyttä, jos heille ehkä oli sattunut joutumaan huononpuoleinen ase.
Tänä aikana Pitou mietti majassaan, niinkuin suuri Agamemnon teltassaan, ja toisten kiilloittaessa aseitaan vaivasi aivojaan, toisten vaivatessa käsiään.