Sitten hän jatkoi kääntyen Gilbertin puoleen:
"Jatkakaa, jatkakaa, herra!"
"Kaiken vihan, joka suurenee etäisyyden mukana, kaikki kerskailut, jotka muuttuvat urhoollisuudeksi tilaisuuden tullen, kaiken tuon taistelun sekasorron, jonka tulos on epätietoinen, sen, madame, voitte säästää kuninkaalta ja itseltänne", sanoi tohtori. "Lempeydellä voitte estää nuo tapahtumat, jotka väkivaltaisuuksilla vain suurenisivat. Rahvas tahtoo tulla kuninkaan luo, ennättäkäämme ennen heitä. Antakaa kuninkaan mennä rahvaan luo. Kun hänen ympärillään tänään on armeija, niin sallikaa hänen huomenna osoittaa uskallusta ja valtiollista älykkäisyyttä. Nuo mainitsemani kaksikymmentätuhatta miestä voivat ehkä voittaa kuninkaan. Antakaa kuninkaan yksinään voittaa nuo kaksikymmentä tuhatta miestä, sillä he edustavat kansaa."
Kuningas ei voinut olla nyökkäämättä myöntymisen merkiksi. Kuningatar huomasi tämän.
"Onneton!" sanoi hän Gilbertille. "Ette siis tiedä, mitä merkitsisi kuninkaan läsnäolo nykyisenä aikana Pariisissa?"
"Puhukaa, madame."
"Se merkitsee: Hyväksyn… se merkitsee: Teitte oikein surmatessanne sveitsiläiseni… se tietää: Teitte oikein tappaessani upseerini, sytyttäessänne kauniin pääkaupunkini tuleen ja upottaessanne sen vereen, teette oikein syöstessänne minut viimein valtaistuimelta! Kiitos, hyvät herrat, kiitos!"
Ja halveksiva hymy näkyi Marie-Antoinetten huulilla.
"Ei, madame", sanoi Gilbert, "teidän majesteettinne erehtyy."
"Monsieur!…"