Mutta kun hän ei voinut aavistaa naisen ajatuksia puolentoista penikulman päästä, itki hän vain ja lauloi suuren joukon kansanlauluja, joissa oli murheelliset sanat ja hyvin surullinen nuotti.
Hänen armeijansa olisi hyvinkin pian tuntenut pettymystä, jos olisi kuullut kenraalinsa laulavan näin haikeita lauluja.
Itkettyään, laulettuaan ja käveltyään paljon Pitou palasi asuntoonsa, jonka ovelle hänen haramontilaiset ihailijansa olivat panneet asestetun vartijan, sillä tavalla kunnioittaakseen häntä.
Vahdilla ei ollut enää pyssyä olallaan, sillä hän oli aika humalassa.
Hän nukkui kivipenkillä, pyssy polvien välissä.
Pitou herätti hänet hämmästyneenä.
Hän sai silloin kuulla, että nuo kolmekymmentä miestä olivat panneet toimeen pidot Haramontin ravintoloitsijan Tellierin luona, että kaksitoista kaikkein innostuneinta naista siellä seppelöi voittajat ja että kunniapaikka oli pidätetty Haramontin Turennelle, joka oli voittanut naapurikylän Condén.
Pitoun sydän oli siksi paljon kärsinyt, että hän tunsi vatsassaan tyhjyyttä. "On ihmetelty", sanoo Chateaubriand, "kuinka paljon kyyneliä juoksee kuninkaan silmistä, mutta ei koskaan ole mitattu sitä tyhjyyttä, jonka kyyneleet jättävät täysikasvuisen vatsaan."
Kun Pitou kunniavahtinsa saattamana saapui juhlahuoneeseen, otettiin hänet vastaan sellaisilla hurraa-huudoilla, että seinät tärisivät. Hän kumarsi ääneti, istuutui ja rauhallisesti kuten aina hyökkäsi vasikanpaistin ja salaatin kimppuun.
Tätä hän jatkoi siksi, kunnes sydän rauhoittui ja vatsa täyttyi.