"Siitä olen varma, sillä viivytellessään voi kuningas menettää kaiken sen edun, mikä vapaaehtoisesta toimenpiteestä johtuu. Voidaanhan muuallakin tehdä aloite, huomatkaa se, aloite pyyntöön, ja se seikka muuttaisi pariisilaisten silmissä hänen majesteettinsa aseman ja saattaisi hänet tavallaan noudattamaan käskyä."
"Siinä näette", huudahti kuningatar, "tohtori myöntää itse, että teitä käskettäisiin. Käsittäkäähän toki, sire, mitä se merkitsee!"
"Tohtori ei sano, että minulle on annettu käsky, madame."
"Malttia, malttia! Hukatkaa aikaa, sire, ja pyyntö, tai oikeammin sanoen käsky, tulee kyllä."
Gilbert nyrpisti hiukan huuliaan, sillä häntä alkoi suututtaa. Kuningatar huomasi sen niin nopeasti kuin se olikin välähtänyt tohtorin kasvoilla.
"Mitä sanoinkaan", lausui kuningatar, "olenhan hupsu, minähän olen puhunut omaa itseäni vastaan."
"Kuinka niin?" kysyi kuningas.
"Siten, että lykkäämällä saatan teidät menettämään aloitteenoton edut, ja yhtä kaikki pyydän teitä lykkäämään."
"Madame, madame! Pyytäkää mitä tahansa, vaatikaa kaikkea, mutta älkää sitä!" pyysi Gilbert.
"Antoinette", sanoi kuningas pudistaen päätänsä, "te syöksette minut turmioon."