"Katsokaas", jatkoi Aramis, "olen nähnyt montakin miestä, jotka jossakin määrin muistuttavat häntä, mutta luonnollisen kunnioituksen tunne on estänyt ottamasta sitä puheeksi."
"Yhdennäköisyyttä on monenlaista; tässä tapauksessa se on aivan merkillisen silmäänpistävä, ja jos näkisitte vangin, niin myöntäisitte itsekin, että hänen liikkumisensa vapaalla jalalla tuottaisi ehdotonta häiriötä."
"Mahdollistahan se juuri on", sanoi Aramis keveästi; "mutta näkemättä hän minulta jää. Jos vain hetkeksikin astuisin tuollaiseen kamalaan koppiin, valtaisi minut heti ahdistava tunne, että olen ainiaaksi haudattu elävältä."
"Ei ollenkaan, — asumus on hyvinkin mukava."
"Jopa jotakin!"
"Ettekö usko?"
"Meillä on erilaiset käsitykset, siinä kaikki."
"No, älkää toki moittiko ainakaan Bertaudièren kakkosen oloja. Hitto, hänellä on sievä huone, hyvin hauskasti kalustettu ja matotkin lattialla!"
"Ohoh!"
"On vainkin. Sen nuorukaisen totisesti kelpaa elellä; hänelle onkin luovutettu Bastiljin paras kammio. Ei tarvitse hänen nurkua!"