"Kärsiä vankilaelämää ainakin?"
"Niin, itse vapauden menetykselle ei todellakaan voi mitään, mutta se on tehty hänelle mahdollisimman keveäksi. Tottahan tekin myönnätte, että se veitikka ei ole tullut maailmaan syödäkseen kaikkia herkkuja, mitä hänelle nyt tuodaan eteen kuin ruhtinaalle. Pardieux, voitte itse nähdä, jos haluatte: tämä meiltä koskemattomaksi jäänyt piirakka, tämä röykkiö krapuja, joka ei ole meillä paljoakaan alentunut, — Marnen krapuja, isoja kuin kohtalaiset hummerit, — tämä kaikki lähetetään Bertaudièren kakkoseen, höysteenään pullo samaa volnayta, jota olette arvostellut niin maittavasti. Sen nähtyänne ette toivoakseni enää epäile."
"Uskonhan minä sen, hyvä kuvernööri; mutta te vain ajattelette onnellisia viidentoista livren miehiä ja unohdatte suojattini, Seldon-paran."
"Ei, olenhan viimeksi auliimmin kohdellut häntäkin, ja teidän tähtenne olkoon hänellä nyt erityinen juhlapäivä: saakoon hän leivokset ja makeiset sekä portviini-pullon."
"Te olette kelpo mies, sanon vieläkin kerran, hyvä Baisemeaux."
"Lähtekäämme, lähtekäämme", touhusi kuvernööri hiukan huumaantuneena sekä viinistä että Aramiksen kiittelystä.
"No, teidän mieliksenne", myöntyi kirkkoruhtinas.
"Oh, palatessanne te olette hyvillänne siitä käynnistä."
"Mennään sitten."
"Malttakaas, kun kutsun avaajan." Baisemeaux näpäytti kahdesti pöytäkelloa; vartija astui sisälle. "Lähden torneihin", ilmoitti kuvernööri. "Mutta vartiota älköön huudettako esiin, — ei mitään rummutusta tai muutakaan hälyä!"