"Ellen jättäisi tänne viittaani", virkkoi Aramis pelokkaasti, "niin kuvittelisinpa todella olevani nyt itse joutumassa telkien taakse!"
Avaaja kulki edellä, siepattuaan kuvernöörin viittauksesta vasullisen kannettavaa aamiaispöydästä; Aramis asteli vankilanpäällikön oikealla puolella. Muutamat pihalle hajaantuneet sotamiehet järjestäysivät jäykäksi riviksi kuin keilasarja kuvernöörin tien varteen. Baisemeaux vei vieraansa useita porrasaskelmia ylös pengermälle, jota myöten tultiin nostosillalle. Vahtisotilaat tekivät siellä kunniaa, heti kun tunsivat esimiehensä.
"Teillä on hyvä muisti, monsieur?" virkkoi silloin kuvernööri kumppaniinsa kääntyen ja puhuen niin kovasti, että vartiosoturien täytyi kuulla.
"Toimeen olen tullut", vastasi Aramis.
"Sitähän tarvitaan asemapiirteitten ja mittojen vuoksi", kiirehti kuvernööri selittämään, "kun kerran arkkitehditkään eivät ole vapautettuja siitä määräyksestä, että kukaan ei saa pitää mukanaan paperia, kynää tai piirrintä, käydessään vankien luona."
— Kas vain, — ajatteli Aramis, — täälläkin minä siis käyn arkkitehdistä! Ihan kuin d'Artagnan olisi tuon keksinyt pilaksi, nähtyään linnoitusrakennelmiani Belle-Islellä!
Ääneen hän sitten lisäsi:
"Olkaa huoletta, herra kuvernööri; meidän alallamme pian oppii toimimaan tarkan silmän ja muistin varassa."
Baisemeaux ei edes rypistänyt kulmiaan, ja vartiosoturit kumarsivat luulotellulle vankilan-arkkitehdille.
"No niin, lähtekäämme ensin Bertaudièreen", oli Baisemeaux vasta esittävinään,